Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsittelyssä oleva lakimuutos, jonka myötä asevelvollisuus jatkuisi sen vuoden loppuun, kun asevelvollinen täyttää 65 vuotta, on merkittävä uudistus Suomen turvallisuuden kannalta. Tämä on jälleen askel kohti vahvempaa Suomea nostaen kokonaisturvallisuutemme tasoa. Laaja reservi on koko Suomen maanpuolustuksen perusta. Meillä on korkea maanpuolustustahto, ja meidän on myös hyödynnettävä sitä täysimittaisesti. Reservin ikärajan nosto on myös noussut toiveena nimenomaan itse reserviläisten joukosta, ja tällä muutoksella vastataan samalla siis reserviläisten omiin toiveisiin.
Reservimme koko kasvaa tämän uudistuksen myötä merkittävästi. Reservissä säilyisi vuosittain 25 000 henkilöä enemmän kuin nykyisin. Viiden vuoden siirtymäkauden jälkeen reserviin kuuluisi siis 125 000 henkilöä enemmän kuin tällä hetkellä. Tämä tarkoittaa, että vuonna 2031 Suomen reservin koko olisi noin miljoona henkilöä. Voidaan olettaa, että esityksen vaikutukset maanpuolustustahtoon ovat myönteisiä, kun aktiiviset ja palveluskelpoiset reserviläiset pystyvät toimimaan maanpuolustustehtävien parissa nykyistä kauemmin.
Arvoisa rouva puhemies! Kyse on myös tasa-arvoistavasta lakimuutoksesta, sillä esitykseen sisältyy samalla hyvin merkittävä ja monelle varmasti henkilökohtaisesti tärkeä muutos. Esityksen myötä vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan olisi nimittäin jatkossa mahdollista osallistua ilman laissa säädettyä yläikärajaa. On mielestäni ongelmallista, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen osalta 60 vuotta täyttäneille ei olisi nykyisellään mahdollisuutta osallistua Puolustusvoimien vapaaehtoisten harjoitusten erityistehtäviin tai antaa sitoumusta Puolustusvoimien koulutukseen ja tehtäviin osallistumisesta.
Elinajanodotteemme on vuosikymmenten saatossa kohonnut tasaisesti, ja nykyisin hyvin moni 60-vuotias viettää aktiivista elämää esimerkiksi urheillen ja harrastaen täysin tavalliseen tapaan. Lailla säädetty yläikäraja on rajannut näin ollen motivoituneita ja osaavia henkilöitä tehtävien ulkopuolelle. Tämä esitys mahdollistaa myös näiden yli 60-vuotiaiden kansalaisten laajemman osallistumisen Puolustusvoimien vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan lisäten samalla heidän yhdenvertaisuuttaan, kun tällä hetkellä heidät on suljettu toiminnan ulkopuolelle ikänsä perusteella.
Kaiken kaikkiaan uudistus on siis tervetullut ja kaivattu. Olen itsekin saanut monia yhteydenottoja ja kyselyitä siitä, missä tämän suhteen mennään. Nyt mennään hyvässä vauhdissa. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Hänninen.