Arvoisa herra puhemies! Nyt tehdään jotakin sellaista, mikä on hienoa. Jos ajatellaan sitä, että me haluamme lisätä hiilinieluja, niin näitten peltoheittojen osalta, joita meillä tuolla on ja joista voidaan katsoa, että ne ovat periaatteessa viljelyskelvottomia eivätkä sovellukaan viljelyyn, nyt sitten ollaan lähdetty hallituksen esityksestä siitä ja nyt mietintötasolla ollaan siinä vaiheessa, että meillä voitaisiin nämä pienet alueet metsittää, jolloin me olemme taas ottaneet askeleen siihen suuntaan, että meidän metsiä myös lisätään. Siinä mielessä tätä hallituksen esitystä on ollut helppo myös valiokunnassa edistää.
Toki sanottakoon, että itse toivoisin jatkossa, kun toimenpidealoitteen tästä aikanaan tein, että nyt Suomi olisi aktiivinen EU:n suuntaan ja voisi vielä enemmässä määrin hakea EU:lta myös koko Eurooppaan mutta erityisesti totta kai Suomeen tukea, jotta me voisimme enemmänkin — ehkä jopa niin, että meillä kun on viljelyksessä tukimuotoisia pieniä peltoaloja, joihinka joudutaan koneilla ja laitteilla menemään, ehkäpä muutamien hehtaarien osalta, jotka eivät ole tuotannollisesti enää maatalouskäytölle mitenkään erinomaisia tai edes kannattavia — ruveta metsittämään niitä niin, että metsitys tapahtuisi siten, että aina ensiharvennukseen asti voitaisiin maksaa pellolta saatuja tukia tälle metsitysprosessille. Näin voisimme edelleen edistää hiilinielujen kasvattamista Suomessa, mutta toivottavasti tämä olisi mahdollista myös koko EU-alueella. — Kiitos.