Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys 169 näiltä valtiopäiviltä ehdottaa säädettäväksi arkistointilakia, jolla kumottaisiin voimassa oleva nykyinen arkistolaki. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettua lakia.
Esityksellä siis toteutetaan useamman vaalikauden ajan jo todella pitkään valmisteltu arkistolain kokonaisuudistus. Edellinen arkistointilaki on vuodelta 1994. Esityksen tavoitteena on sääntelyn selkeyttäminen ja nykyaikaistaminen. Tässä ajassa arkistointi ei helpostikaan ole sitä, johon keskittyisimme tai jota pitäisimme tärkeänä aiheena, mutta silti kansakuntamme tiedon, historian ja muistin kannalta olennaista on, että arkistointia, sen säilyttämistä, digitalisoimista ja kehittämistä, ohjaa laki — ja laki, joka on ajanmukainen ja mahdollistava.
Arkistointi käsittelee asiakirjojen ja tietoaineistojen yleisen edun mukaisen arkistollisen arvon määrittämisen ja niiden säilyttämisen tuleville sukupolville sekä varmistaa saatavuuteen ja käytettävyyteen liittyvät toimenpiteet. Arkistoituja tietoja käytetään pääosin tutkimukseen ja tieteen tekemiseen, etenkin historian tutkimuksessa. Laadukas ja turvallinen arkistointi edistää siis historian tutkimusta mutta laajemminkin tieteen vapautta.
Uudessa arkistointilaissa säädettäisiin kulttuuriperintöön kuuluvien viranomaisten, asiakirjojen ja tietoaineistojen arkistollisen arvon määrittämistä koskevista perusteista ja menettelystä ihan lain tasolla. Lain soveltamisala ja keskeiset määritelmät yhteensovitettaisiin julkisuus- ja tiedonhallintalainsäädännön kanssa. Lailla myös selkeytettäisiin tietosuojalainsäädännön soveltamista yleisen edun mukaisessa arkistointitarkoituksessa tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn.
Arvoisa puhemies! Esityksen keskeisenä tavoitteena on digitaalisen arkistoinnin edistäminen julkisessa hallinnossa ja digitaalisen tiedonhallinnan muutosten huomioiminen arkistoinnissa. Lailla myös mahdollistettaisiin sähköisten tietoaineistojen arkistoon siirtojen laaja käyttöönotto. Laissa säädettäisiin myös Kansallisarkiston hallussa ja määräysvallassa olevien arkistoitujen asiakirjojen ja tietoaineistojen saatavuuden ja turvallisen käytön varmistamisesta.
Nykyisen arkistolain tapaan arkistointilaki sisältäisi myös yksityisiä arkistoaineistoja koskevaa sääntelyä, jonka perusratkaisut säilyisivät ennallaan. Lailla ei muutettaisi Kansallisarkiston asemaa suhteessa muihin, yksityisiin arkistoaineistoja säilyttäviin toimijoihin. Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettuun lakiin esitetään ehdotetun arkistolain säännöksiin liittyviä muutoksia tiedonhallintaa koskevan sääntelykokonaisuuden selkeyttämiseksi.
Näillä nostoilla esittelen arkistolain kokonaisuudistuksen ja toivon lähetekeskustelua, josta jää myös tuleville jälkipolville jotain luettavaa ja arkistoitavaa. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Kiitokset ministerille. — Sitten edustaja Hänninen.