Arvoisa rouva puhemies! Tässä asiassahan on kyse Vaasan sairaalasta, mutta kun tällä on tietty yhteys laajemmin myös sosiaali‑ ja terveyspalveluihin ja niiden uudistamiseen, niin arvelin, että puhemies sallii tässä yhteydessä myös pienen sote-puheenvuoron.
Olen tässä salissa lukemattomia kertoja puhunut sen uudistuksen puolesta, jota Sipilän hallitus ajoi. Perusteluna oli tietysti se, että näin kokoomus oli hallitusohjelmassa sopinut pohjaksi ja vielä sitten muun muassa loppusyksystä 2015 yhdessä keskustan kanssa ja perussuomalaisten kanssa täsmentänyt tätä uudistusta. Kun tämä Sipilän hallituksen sote-uudistus ajoi seinään, niin yhteisymmärrys tästä, mikä oli sovittu, purkaantui ja me kokoomuksessa siirryimme alkuperäisempiin ajatuksiimme.
Eli lähdemme siitä, ettei tarvita suurta, valtavaa järjestelmänmuutosta, ja on nähty, että eduskunnassa sellaista hevin ei saada edes läpi. Katsomme, että nykyisen kuntajärjestelmän ja kuntayhtymien pohjalta tulisi sote-palveluita uudistaa keskittyen ennen kaikkea niihin kipupisteisiin, jotka yhdessä tunnistetaan, kuten hoitoonpääsy, toimimattomat hoitoketjut, riittämätön ennalta ehkäisevä työ lastensuojelussa, vanhustenhoivan ongelmat ja niin edelleen. Uskomme, että kunnat ja kuntayhtymät pyrkivät parhaalla mahdollisella tavalla turvaamaan omien asukkaidensa palvelut, ja uskomme, että sopivilla kannusteilla ja sopivalla tavalla yhteistyöhön kannustaen, tältä pohjalta, päästäisiin eteenpäin. Jo nyt on syntynyt useissa maakunnissa esimerkiksi maakuntien kokoisia kuntayhtymiä, joissa on saman kuntayhtymän piirissä sekä erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto että sosiaalitoimi. Edelleen lähdemme siitä, että eri osissa maata tarvitaan erilaisia ratkaisuja.
Pitää sanoa, että lähdemme selvästi siitä, että emme, siis kokoomuksessa, halua mitään uutta hallintoa valtion ja kuntien väliin, emme halua uusia poliitikkotoimielimiä, emme halua uusia virkamiehiä, emme halua uusia vaaleja ja ennen kaikkea emme halua uusia veroja. Sen ymmärrän, että demarit haluavat uusia veroja, mutta en mitenkään ymmärrä, miten demarit ovat nyt lähteneet tämmöistä uutta maakuntahallintoa tähän maahan pystyttämään, vaikkakin kutsuvat sitä sote-kunnaksi ja keskittäisivät sinne pelkän soten. Kaikki muu, mitä edellä kuvasin, olisi tulossa. Tätä oli tarkoitus kysyä puheenjohtaja Rinteeltä, mutta hän on valitettavasti jo poistunut salista.