Arvoisa puhemies! Oikein hyvää alkanutta syysistuntokautta! [Vasemmalta: Samoin!]
Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki väliaikaisesta epidemiakorvauksesta. Lailla tuettaisiin yhteiskunnassa taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia henkilöitä ja perheitä tilanteessa, jossa covid-19-epidemiasta johtuvat rajoitustoimet ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kustannuksia.
Vuoden 2020 alussa käynnistyneen uuden koronaviruksen aiheuttaman covid-19-tartuntatautiepidemian johdosta on jouduttu rajoittamaan ihmisten kokoontumisia ja monia yhteiskunnan toimintoja lainsäädännön ja suositusten avulla. Toimenpiteillä pyrittiin väestön terveyden ja terveydenhuollon toimintakyvyn varmistamiseen. Erilaisilla rajoituksilla on kuitenkin ollut myös haitallisia sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. Lapsiperheissä varhaiskasvatusta, koulutusta ja opiskelua koskevat rajoitukset aiheuttivat lisäkustannuksia muun muassa lasten ruokaillessa kotona hoitopaikan tai koulun sijasta. Myös muut rajoitustoimet ja toimintojen rajoittamiset, kuten julkisen liikenteen vähentäminen, aiheuttivat lisäkustannuksia, ja näiden kustannusten voidaan katsoa olevan merkittäviä kaikkein pienituloisimmille henkilöille ja perheille.
Hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä tiedusteltiin SOSTEn, Suomen sosiaali ja terveys ry:n, kokemuksia ja tietoja koronakriisin vaikutuksista taloudellisesti heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. SOSTE toteaa, että vähimmäisturvan varassa elävien tulotaso on niin matala, että joustoa ylimääräisiin kuluihin ei juurikaan ole. Kauppojen kotiinkuljetuspalvelut ovat myös kalliita pienituloisille. SOSTE katsoo, että ihmisten toimeentuloa kannattaa tukea, jotta he eivät turvautuisi kalliisiin pikavippeihin selvitäkseen arjen kuluista. Takuusäätiöstä saatujen tietojen mukaan toukokuussa 2020 säätiöön tuli ennätysmäärä takaushakemuksia.
Syksyllä on tarkoitus antaa lisätalousarvio, jossa etuuteen varataan 60 miljoonan euron määräraha.
Tukeen olisi oikeus henkilöllä tai perheellä, joka on saanut toimeentulotuesta annetun lain 7 §:n mukaista perustoimeentulotukea ajalla 1.3.—31.7.2020 ja lisäksi saa perustoimeentulotukea maksukuukautta edeltävänä kuukautena. Tuen maksaminen siis perustuisi rajoitustoimien aikaiseen tilanteeseen, ja sitä maksettaisiin syksyllä henkilöille, jotka edelleen ovat perustoimeentulotuen piirissä. Tukea maksettaisiin syys-, loka-, marras- ja joulukuussa 2020. Tuen määrä olisi 75 euroa henkilöä kohti kuukaudessa, ja tuki olisi veroton. Tuki olisi kulukorvaustyyppinen ja käyttäytyisi kuin toimeentulotuki suhteessa muihin etuuksiin, eikä sitä otettaisi tulona huomioon etuudensaajan muita etuuksia tai toimeentulotukea määrättäessä.
Samalla toimeentulotukea koskevaa lakia muutetaan väliaikaisesti, jotta toimeentulotukea myönnettäessä ei otettaisi huomioon kyseistä epidemiakorvausta.
Tuen toimeenpanosta vastaisi Kansaneläkelaitos. Sitä ei tarvitsisi erikseen hakea, vaan Kansaneläkelaitos tutkisi tuen saamisen edellytykset, myöntäisi ja tekisi päätöksen etuudesta hallussaan olevien tietojen perusteella. — Kiitos.