Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi asumisoikeusasunnoista sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta. Valiokunta teki esitykseen useampia tyydyttäviä parannuksia, ja tästä syystä katsoimme valiokuntakäsittelyssä, että esityksen henki on nyt parempi.
Kiitos myös perustuslakivaliokunnalle ohjeistuksesta. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten ympäristövaliokunta poisti esityksestä pykäläehdotukset 89 ja 90. Valiokunnan mietinnön henki on, että asiaa on tarkasteltava myös jatkossa. Toivommekin, että mietinnön henki näiltä osin on käytäntö.
Valiokunnan päätöksen jälkeen olemme saaneet kansalaispalautetta, kuten usein käy, ja esimerkiksi Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry on lausunut yhä kasvavan huolensa. Katson, että on syytä vielä tarkasti kiinnittää huomio siihen, etteivät asumiskustannukset tule nousemaan.
Tästä syystä, arvoisa puhemies, teen seuraavan lausumaehdotuksen: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa sitä, etteivät asumisoikeuslain muutokset aiheuta asumisoikeusasujien asumiskustannuksiin kohtuutonta nousupainetta.”
Toivon, että asumisoikeusasujien edun mukaisesti eduskunta voi yhtyä lausumaehdotukseen. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Talvitie.