Arvoisa puhemies! Jos eläisimme toisenlaisia talousaikoja, olisi tietysti paljon mukavampaa hallituspuolueen edustajana olla täällä vaikkapa esittelemässä ilomielin lisäyksiä lapsilisään toisin kuin nyt olemme joutuneet sekä tällä että viime kaudella menettelemään monien sosiaaliturvaetuuksien suhteen. Niin tälläkin kaudella nyt Sipilän hallituksen talouspolitiikan, kestävyysvajeen ja talouden tasapainottamisen nimissä tehdään esityksiä, jotka ovat myös laskettavissa kiristyksiksi ja tietyllä tavalla heikennyksiksi sosiaaliturvan ja tässä tapauksessa lapsiperheiden näkökulmasta — sitä ei valitettavasti käy kiistäminen. Tämä vaikutus, joka esityksellä arvioidaan olevan, on kehyskaudessa 64,4 miljoonan euron suuruinen, eli isosta potista on kysymys.
Samalla kuitenkin iloitsen siitä, että vaikka joudumme tekemään tämän indeksisidonnaisuuden purkamisen, joka toki ehti olla voimassa käytännössä vain pari vuotta siten, että sen vaikutus tuntui lapsiperheille, olemme pystyneet satsaamaan muualle lapsiperheisiin — vaikkapa kunnalliseen kotiapuun hieman lisää rahaa, 10 miljoonaa, sosiaalihuoltolain hengen toteuttamiseksi kunnissa aidosti — ja rakentaneet yhden kärkihankkeen pelkästään lasten ja perheiden parempien palveluiden turvaamiseksi, siis kokonaisen uuden konseptin luomiseksi lasten ja perheiden palveluiden parhaaksi.
Ei siis hallituspuolueen täällä auta tätä esitystä hyväksi yrittää käydä selittämään, mutta rohkenen silti todeta, että iloitsen siitä, että me emme joutuneet tekemään suoranaisia leikkauksia lapsilisään — toisin kuin viime kaudella tapahtui, ja siihen kytkettiin vielä verovähennysjärjestelmä, joka ei auttanut niitä kaikkein pienituloisimpia perheitä — mutta selvää on tietysti, että esityksen vaikutuksissa nähdään, että ei tämä lapsiperheille hyvää ole tuomassa.
Ehkä meidän pitäisi käydä isomminkin keskustelua siitä, onko näissä indeksisidonnaisuuksissa jonkinlaista logiikkaa, kun katsotaan aika poukkoilevaa politiikkaa hallituksesta toiseen: milloin ne on sidottu indeksiin, milloin niistä on luovuttu, milloin hetken aikaa ne ovat kuuluneet, ja nyt toisaalta osa jäädytetään. Kaipaisin siis ehkä laajempaa johdonmukaisuutta yli puoluerajojen tähän indeksikeskusteluun.