Arvoisa herra puhemies! Esitys heikentää pienituloisten perheiden arkea ja eriarvoistaa lapsia. Tämä on suora linja hallituksen muihin lapsiperheisiin kohdistuviin palveluihin ja lakiesityksiin. Tämän lakiesityksen asiantuntija-arvioiden mukaan lapsilisäindeksin poistaminen heikentää lapsiperheiden toimeentuloa ja siten vaarantaa lasten oikeuksien toteutumisen erityisesti pienituloisten, monilapsisten ja pienten lasten perheiden sekä yksinhuoltajaperheiden kohdalla. Yhdessä hallituksen tekemien muiden pienituloisiin ja haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin ja perheisiin kohdistuvien leikkausten kanssa se syventää vanhempien taloudelliseen asemaan perustuvaa lasten eriarvoisuutta.
Sosiaaliturvalla on merkittävä rooli etenkin pikkulapsiperheiden arjessa, ja käytettävissä olevien tulojen niukkuus vaikuttaa monella tavalla lasten päivittäiseen elämään ja mahdollisuuksiin kuulua ryhmään. Eri tutkimusten mukaan lasten ja nuorten hyvinvointi eriytyy voimakkaasti vanhempien koulutuksen, sosioekonomisen aseman, taloudellisen tilanteen mukaan. Perheen varattomuus kaventaa lapsen mahdollisuuksia osallistua elinpiirinsä tavanomaisiin toimintoihin ja valintoihin ja johtaa ulkopuolisuuden kokemuksiin. Köyhyys myös rajoittaa lasten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia niin koulussa, harrastuksissa kuin myös lähiympäristössä.
Perheisiin kohdistuu tällä hetkellä samanaikaisesti useita eri toimia, säästöjä ja palveluheikennyksiä, joiden vaikutusarviointi on jäänyt täysin tekemättä. Tästä syystä esitämme, että hallitus tekee kokonaisarvioinnin lapsiperheisiin kohdistuvien säästöpäätösten vaikutuksista. Hallituksen ei tule ennen tätä arviointia tehdä pysyviä muutoksia lapsiperheiden etuuksiin. Tästä syystä esitämme, että hallitus luopuu aikeistaan poistaa lapsilisä indeksistä sekä estääkseen negatiivisen indeksitarkistuksen vuonna 2016 jäädyttää indeksin aiemmalle tasolleen ensi vuodeksi.
Edellytämme myös, että hallitus tekee esimerkiksi osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman kärkihanketta laajemman suunnitelman siitä, miten lapsiperheiden asemaa voidaan kokonaisvaltaisesti parantaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista parantamalla, vanhempien työllisyyttä vahvistamalla sekä sosiaaliturvan etuuksia ja palveluita kehittämällä. Tässä yhteydessä tulisi esimerkiksi arvioida lapsilisäjärjestelmän rakenteellinen kehittäminen sekä mahdollisuus korottaa vähimmäismääräiset vanhempainpäivärahat työmarkkinatuen tasolle.
Arvoisa herra puhemies! Tästä syystä teen lausumaehdotuksen: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tekee kokonaisarvioinnin lapsiperheisiin kohdistuvien politiikkatoimiensa vaikutuksista sekä valmistelee suunnitelman siitä, miten lapsiperheiden asemaa voidaan kokonaisvaltaisesti parantaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista parantamalla, vanhempien työllisyyttä vahvistamalla sekä sosiaaliturvan etuuksia ja palveluita kehittämällä."