Arvoisa puhemies, värderade talman! Meillä on käsiteltävänä nyt esitys vaalilain muuttamisesta, jonka myötä vaaleissa toimitettaisiin laitosäänestys Puolustusvoimien varusmieskoulutusta antavien joukko-osastojen varuskunnissa ja Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutusta antavissa yksiköissä. Laitosäänestyksessä voisivat äänestää näissä varuskunnissa ja yksiköissä varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat äänioikeutetut.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan tehtäväksi vaalilakiin kolme muuta, teknisempää muutosta, joista ensimmäinen koskisi kahden vuonna 2017 voimaan tulleen kuntajaon muutoksen kirjaamista vaalipiirijakoon, toinen vaaliasiamiesten kieltoa toimia kunnan keskusvaalilautakunnan jäseninä tai varajäseninä aluevaaleissa sekä kolmas aluevaaleista johtuvaa teknistä lisäystä.
Julkisen vallan tehtävänä on perustuslain mukaan edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Nyt käsiteltävän esityksen tavoitteena on edistää varusmiesten äänestysmahdollisuuksien tosiasiallista toteutumista. Tutkimusten mukaan nuorten äänestysaktiivisuus on muita ikäryhmiä heikompaa ja varusmiesten äänestysmahdollisuuksien parantaminen tuomalla äänestysmahdollisuus heidän luokseen on yksi konkreettinen keino purkaa mahdollisia äänestämiseen liittyviä kynnyksiä.
Värderade talman! Enligt grundlagen ska det allmänna främja den enskildes möjligheter att delta i samhällelig verksamhet och att påverka beslut som gäller honom eller henne själv. Syftet med det föreslagna lagförslaget är att säkerställa att värnpliktiga på ett enklare och smidigare sätt kan rösta genom att möjliggöra anstaltsröstning i Försvarsmaktens garnisoner med truppförband som ger utbildning för beväringar och i de av Gränsbevakningsväsendets enheter som ger utbildning för beväringar.
Laitosäänestys varuskunnissa ja Rajavartiolaitoksen yksiköissä on ehditty toteuttaa jo kertaalleen tämän vuoden kuntavaaleissa, jolloin laitosäänestys toimitettiin covid-19-pandemiasta johtuen vaalilain väliaikaisen muutoksen pohjalta. Tuolloin laitosäänestys saatiin toteutettua varuskuntien, Rajavartiolaitoksen yksiköiden ja kuntien hyvällä yhteistyöllä tiukasta aikataulusta huolimatta. Nyt esitetyt muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.1.2022, jotta ne olisivat voimassa tammikuussa 2022 toimitettavissa aluevaaleissa. — Kiitoksia, tack.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia esittelystä. — Edustaja Essayah, olkaa hyvä.