Arvoisa puhemies! Jos joku tulee Suomeen sillä selityksellä, että on hengenhädässä lähtömaassaan, niin jos tämä väite sitten todetaan perusteettomaksi, ei ole oikein, että henkilöllä on senkin jälkeen mahdollisuus saada oleskelulupa sanomalla: ”Älkää poistako minua maasta. Halusin oikeasti vain tulla Suomeen opiskelemaan tai töihin.” Tällainen toiminta eli niin kutsuttu kaistanvaihto tullaan nyt yksiselitteisesti kieltämään. Tähän saakka asiaa koskevan lain sanamuodoissa on ollut liikaa tulkinnanvaraa.
Hallitusohjelman mukaisesti lakeja siis muutetaan niin, että turvapaikkahakemisesta ei tule rajoittamattoman työperäisen maahanmuuton väylä. Ongelmaan puututaan kirjaamalla lakiin kaikki ajateltavissa olevat tilanteet, joiden tulisi johtaa oleskeluluvan epäämiseen ja peruuttamiseen. Sääntelyn pohjaksi otetaan nykyinen oikeuskäytäntö mutta korostetaan lain soveltamisen tiukentamista.
Hallituksen esitys korostaa sitä yleisperiaatetta, että tulijoiden on noudatettava maamme sääntöjä. Heille tulee olla päivänselvää, että turvapaikkaa haetaan vain, jos sitä oikeasti tarvitsee. Töihin tuleville maahanmuuttajille on ihan omat rehelliset, riittävät väylänsä, ja heidän tulee käyttää tietenkin niitä. Viranomaisia harhauttamalla ja vääriä tietoja antamalla oleskeluoikeutta ei heru. Samalla tullaan vaatimaan tulijoilta suurempaa velvollisuutta auttaa henkilöllisyytensä selvittämisessä. Kaupan päälle tämä linjanveto säästää valtiolta myös vastaanottokuluja.
Arvoisa puhemies! Suomi ei voi enää olla ovimatto. Emme voi antaa kenenkään pyyhkiä jalkojaan sääntöihimme ja taipua päästämään maahan kenet tahansa, joka tänne syystä tai toisesta vain haluaa jäädä, siis kenet tahansa, joka ensin hakee turvapaikkaa mutta sitten sanookin: ”Ei vaiskaan. Tulenkin töihin.” Sehän olisi ihan avoimien ovien politiikkaa — tullaan pahimmillaan suomalaisten elätettäväksi.
Oleskelulupa Suomeen ei ole globaali ihmisoikeus, vaan se täytyy ansaita rehellisesti. Vilpillistä toimintaa ja järjestelmämme väärinkäyttöyrityksiä ei ole enää varaa katsoa sormien läpi. Orpon hallituksen alulle laittama maahanmuuttopolitiikan suunnanmuutos lisää Suomen sisäistä turvallisuutta ja maahanmuuton hallittavuutta. Samalla se on viesti meille suomalaisille: tämä on puolustamisen arvoinen maa. Nykyiset päättäjät pitävät Suomen pitkän aikavälin etua tärkeimpänä tavoitteenaan. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Nieminen.