Arvoisa herra puhemies! Tässä salissa päätettiin vuonna 1967 perustaa Sitra, jonka tehtäviin alusta asti on kuulunut tulevaisuuden kehitysvaihtoehtojen kartoittaminen. Tulevaisuustalon tarve on viime aikoina korostunut. Maailma on suuressa murroksessa, ja Suomi painii vaikeiden ongelmien parissa, jotka edellyttävät maaltamme uudistumista. Tällaisessa tilanteessa huomio keskittyy helposti vain akuuttien ongelmien ratkaisuun. Jotta Suomi voi pärjätä ja kehittyä, pitää pystyä nostamaan katse myös kauas: mitä pitää tehdä nyt, jotta tulevaisuudesta voisi tulla parempi? Sitä työtä Sitra tekee Suomen hyväksi.
Vuonna 2024 Sitra teki yhden historiansa suurimmista suunnanmuutoksista. Kesäkuussa 24 Sitran hallintoneuvosto vahvisti uuden strategiansa. Uudessa strategiassa painottuu Sitran tehtävä edistää Suomen hyvinvointia ja talouden kasvua ja auttaa maatamme uudistumaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Sitra luo ymmärrystä taloutemme kestävän kasvun edellytyksistä ja kehittää ratkaisuja Suomen pitkän aikavälin kehityksen kannalta tärkeimpiin haasteisiin. Sitra uudisti vuonna 24 toimintamallinsa kokonaan. Tätä tukivat kevään 24 muutosneuvottelut, joissa vähennettiin johdon ja keskijohdon määrää ja organisoitiin toiminta kokonaan uudelleen.
Sitran työn uudistus ja tehostaminen jatkuvat edelleen. Toinen muutosneuvottelukierros saatiin juuri päätökseen Sitran tukitoiminnoissa. Sen seurauksena arviolta enimmillään 29 tehtävää lakkaa. Irtisanottavien määrä täsmentyy lähiviikkoina.
Puhemies! Sitran vahvuuksiin kuuluu vuosikymmenien aikana kertynyt käytännön kokemus suomalaisen yhteiskunnan kehittämisestä. Uudessa strategiassa korostuu Sitran rooli kumppanina muille. Tulevaisuuden kehityskulkujen tulkitsijana sekä muutoksen sparraajana ja rahoittajana se voi tarjota kumppaneilleen ja samalla Suomelle selkeää lisäarvoa. Lähivuosina Sitra aikoo kasvattaa merkittävästi rahoitustaan muille toimijoille. Tavoitteena on moninkertaistaa rahoitus vuonna 2026.
Talouden kestävän kasvun vauhdittaminen ohjaa vahvasti kaikkea Sitran työtä ja valintoja. Tämä näkyy esimerkiksi paluussa tutkimus- ja kehitysaiheisiin. Vuonna 2024 Sitra käynnisti ja koordinoi keskustelua Suomen t&k-järjestelmän kehittämisestä ja strategisista valinnoista. Syksyllä toteutetut kokeilut osoittavat puolestaan, että julkishallinnon tuottavuutta on mahdollista lisätä esimerkiksi tekoälyn avulla. Vuonna 2024 Sitra testasi tekoälyä lainvalmistelijan työn apuna ministeriöiden kanssa. Kolme hyvinvointialuetta kokeili sitä sote-alan potilaskirjauksiin, jotka lohkaisevat tällä hetkellä ison osan lääkärien työajasta. Tulokset molemmista kokeiluista olivat verrattain lupaavia, ja jatkoa on luvassa.
Sitran kansainväliseen työhön haetaan jatkossa kansainvälistä rahoitusta entistä enemmän. Tavoitteena on 80 prosentin ulkoisen rahoituksen osuus. Työ jatkuu niin kiertotalouden kuin myös terveysdatan aiheissa.
Vuonna 2024 ulkopuoliset arvioijat tekivät riippumattoman arvion Sitran roolista ja strategisesta asemasta. Arvioinnin mukaan tarve Sitran tulevaisuuteen suuntautuvalle työlle on suurempi kuin pitkään aikaan. Tähän näkemykseen on erittäin helppo yhtyä. Kehitettävääkin toki löytyy. Hyvä uutinen on se, että suositukset on jo valtaosin huomioitu Sitran uudessa strategiassa ja työ Suomen parhaaksi tulee entistä enemmän keskittymään Suomen talouden kriittisiin kohtiin.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Strandman, olkaa hyvä.