Arvoisa herra puhemies! Me kävimme tästä esityksestä varsin hyvän ja laajan keskustelun edustajakollega Lylyn ja muutamien muiden kanssa ensimmäisessä käsittelyssä. Tämä siis koskee merituulivoimaa talousvyöhykkeellä. Jäin miettimään tuon meidän edelliskerran keskustelun jälkeen muutamia asioita ja ajattelin, että niihin hivenen palaan vielä, kun asiat toisen kerran täysistunnon käsittelyyn tulevat.
Meillähän Suomessa suurin osa tuulivoimasta on Pohjois-Pohjanmaalta, lähes 40 prosenttia koko tuulivoimakapasiteetista tulee sieltä, ja keskustelimme muun muassa siitä, miten voisimme tuulivoimaa vastuullisesti lisätä tässä maassa mutta sitten samaan etsiä ratkaisuja myös perusvoiman vahvistamiseksi, sillä tuulta ei meidänkään maassa kaikkina aikoina niin paljoa ole. Toki keskustelussa hyvin tulivat esille myös meidän maan erilaiset tuuliolosuhteet vuodenaikoihin liittyen mutta myös alueellisesti. Suomessahan tuulivoimaa on noin 1 835 tuulivoimakokonaisuutta ja kokonaiskapasiteetti lähes 8 500 megawattia. Tuotantoa niistä tulee noin 20 000 terawattia.
Tämä, miksi halusin vielä palata tähän keskusteluun, oli se, että me kävimme aika paljon keskustelua kahdesta isommasta kysymyksestä. Toinen oli ympäristövaikutukset, miten niihin pystytään vastaamaan. Meillä aika moni ajattelee niin, että tuulivoima on aina hyvää, mutta sitten lähes kaikki ajattelevat, ettei se olekaan ihan niin hyvää, jos se tulee siihen oman kodin tai mökin lähelle. Tästähän on paljon käyty ihan lainsäädännössäkin keskustelua, ja päättäjien kesken, minkälaisilla suoja-alueilla tuulivoimaa voidaan rakentaa.
Toinen hyvä keskustelu oli itse asiassa keskustalaisten kollegojen esille nostama Itä-Suomen tilanne ja se, että Itä-Suomessa ei tuulivoimaa tällä hetkellä voida tehdä. Vaikka tuuliolosuhteet olisivat hyvät, kunnista ja alueilta löytyisi myötäymmärrystä sille ja jopa tahtoa, niin rajoittava tekijä siellä on meidän tutkavalvonta. Tähän toivottavasti löytyy ratkaisuja, ja jos ei löydy, niin meillä täytyy olla jokin keino miettiä myös sitä, että jos valtion turvallisuus rajoittaa esimerkiksi tämäntyyppisiä investointeja Itä-Suomeen tai jollekin muulle alueelle, niin miten voimme niihin yhdessä vastata.
Tämä on hyvä uudistus merituulivoiman laajentamisesta talousvyöhykkeelle, ja pidän tätä erittäin tervetulleena.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Lyly, olkaa hyvä.