Arvoisa rouva puhemies! Keskustelimme jo viime viikolla ykköskäsittelyssä tästä kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta, ja tässähän keskeistä on se, että nämä ammatillisen kuntoutuksen myöntämisedellytykset kiristyvät. Ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tämä tärkeä Nuotti-valmennus ei pääsääntöisesti enää oikeuttaisi kuntoutusrahaan.
Täällähän kävimme hyvin värikästäkin keskustelua ja vaadimme ja peräsimme hallitukselta perusteluja. Ja kuten varmasti salissa kaikki muistavat, niin kyllä monille jäi mieleen tämä perussuomalaisten edustaja Keskisarjan hallituksen esitystä puolustava kommentointi, jossa hän vähätteli näitä nuorten palveluita ja niiden merkitystä. Edustaja Keskisarja muisteli 80-lukua ja keskikaljaa ja muuta, mikä oli mielestäni hyvin epäasiallista ottaen huomioon, että kyse on vakavista ja tärkeistä asioista. Ja ihan yhtenä huomiona vielä: Edustaja Keskisarja esimerkiksi viittasi näihin lukuihin, ja niissä oli hyvinkin paljon tarkentamisen varaa. Esimerkiksi voidaan todeta, että tästä edustaja Keskisarjan mainitsemasta ajanjaksosta, kun sitä tarkastellaan, tähän päivään itsemurhien määrä on puolittunut, ja ehkä sen takia kannattaisi pohtia tätä nykyhetkeä.
Arvoisa rouva puhemies! Otan esimerkiksi tämän Nuotti-valmennuksen ja sen tärkeyden. Tämän vertaisarvioidun seurantatutkimuksen mukaan kuntoutukseen osallistuneista työkykynsä heikoksi kokevien määrä puolittui valmennuksen aikana ja työkykynsä hyväksi kokeneiden määrä kolminkertaistui. Ja täällä asiantuntijalausunnoissa oli hyvin merkittäviä lausuntoja siitä, että nyt kun hallitus leikkaa näistä palveluista, niin kun me katsotaan tätä kokonaisuutta nuorten hyvinvoinnin ja työllistymisen kautta, niin tähän panostamalla saatavat säästöt ovat monin-, moninkertaiset verrattuna siihen, että nyt lyhytnäköisesti leikataan ja säästetään näistä.
Esitänkin, että tämä lakiehdotus hyväksytään meidän vastalauseen 1 mukaisesti. Ja meidän vastalauseemme keskeiset pointit ovat: Ensinnäkin tämä hallituksen leikkaus kohdistuu haavoittuvassa asemassa oleviin nuoriin. Toisena on riski syrjäytymisen kasvuun ja työllisyyden heikentymiseen. Kolmantena kohtana nostin erikseen tämän Nuotti-valmennukseen osallistumisen vaikeuttamisen — se vaikeutuu. Lisäksi tämä lisää toimeentulotuen tarvetta jälleen. Näistä täytyisi tehdä kyllä selvitys, kuinka paljon hallitus lisää näitä toimeentulotukimenoja. Tässähän meillä jo edellisten budjettilakien yhteydessä oli SOSTEn 100 000:n arvio, ja kyllä tässä jälleen lisätään byrokratiaa ja viiveet kasvavat. Vaikutukset on arvioitu puutteellisesti. Näitä vaikutusarviointejahan ei ollut tehty. Tässä ei ole arvioitu esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeen kasvua — se on jätetty kokonaan arvioimatta — eikä pitkän aikavälin vaikutuksia, kuten näitä nuorten syrjäytymisen kustannuksia, jotka jo otin huomioon. Ja sitten puuttuu jälleen tämä yhteisvaikutusten arviointi: mikä näitten useitten samanaikaisten nuorten palveluja ja toimeentuloa koskevien leikkausten yhteisvaikutus on nuorten asemaan ja tulevaisuuteen.
Eli näillä perusteilla tosiaan esitämme tämän lakiehdotuksen hylkäämistä vastalauseen 1 mukaisesti.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Kiuru, Krista.