Arvoisa herra puhemies! Tässä käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan väliaikaisia muutoksia kolmeen liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan lakiin. Muutokset liittyvät covid-19-epidemiaan. Näillä muutoksilla on tarkoitus turvata meriliikenteen jatkuvuus ja julkisen liikenteen järjestelyt epidemian aikana pidentämällä aiemmin säädettyjen väliaikaisten poikkeusten voimassaoloaikaa. Nyt ehdotettavat poikkeukset pääosin vastaavat voimassa olevien poikkeuksien mahdollisuuksia. Nykyisten poikkeusmahdollisuuksien voimassaoloaika päättyy kesäkuun 21 lopussa. Tällä hallituksen esityksellä ehdotetaan niiden jatkamista lokakuun 21 loppuun asti.
Laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain 13 §:n muutoksella pidennettäisiin voimassa olevan lain mukaista mahdollisuutta myöntää erivapauksia myös aluksilla vaadittavien lisäpätevyystodistusten osalta. Erivapaus myönnettäisiin jatkossakin Liikenne- ja viestintäviraston turvallisuusnäkökulmat huomioivan tapauskohtaisen harkinnan perusteella.
Liikenteen palveluista annettuun lakiin esitetään neljää muutosta, jotka pääasiallisesti vastaavat voimassa olevia väliaikaisia poikkeusmahdollisuuksia. Liikennepalvelulain 18 a §:n muutoksella jatkettaisiin taksiliikenneluvan haltijoita sekä pienempien henkilöliikenneluvan haltijoita ja henkilöliikennettä harjoittavia tavaraliikenneluvan haltijoita koskevan laajennetun varautumisvelvollisuuden voimassaoloa.
Liikennepalvelulain 109 §:n muutoksella säädettäisiin ulkomaisen laivaväen pätevyyksien tunnustamista koskevien kelpoisuustodistusten voimassaoloajan pidentämisestä. Ne olisivat voimassa niiden pohjalla olevan pätevyyden voimassaoloaikaa vastaavasti, kuitenkin enintään huhtikuun 22 loppuun asti.
Liikennepalvelulain 109 a §:n muutoksella jatkettaisiin 31. lokakuuta 21 mennessä vanhentuvien laivaväen pätevyyksien voimassaoloaikaa 6 kuukaudella.
Ja vielä liikennepalvelulain 179 a §:n muutoksella mahdollistettaisiin joukkoliikenteen muutoksista ilmoittaminen normaalista poiketen viimeistään viisi päivää ennen muutosten toteuttamista.
Myös luotsauslain väliaikainen muutos koskee voimassa olevien poikkeusten pidentämistä. Esityksellä mahdollistettaisiin luotsin ohjauskirjan, linjaluotsinkirjan tai luotsausvelvollisuudesta annettavan erivapauden voimassaoloajan pidentäminen 6 kuukaudella, mikäli luotsauksen henkilölupa vanhenee 31. lokakuuta 21 mennessä. Lisäksi mahdollistettaisiin uusien luotsin ohjauskirjojen ja linjaluotsinkirjojen myöntäminen ilman koeluotsausvaatimuksen täyttämistä edellyttäen, että muut edellytykset täyttyvät. Luotsauslakia koskevien poikkeusten kohdalla edellytettäisiin jatkossakin Liikenne- ja viestintäviraston tapauskohtaista harkintaa.
Arvoisa puhemies! Kuvaamani kolmen lain muutosehdotukset ovat tärkeitä vallitsevissa olosuhteissa. Tautitilanteen kehittymisestä kesän aikana on toiveita mutta ei varmuutta. Erityisesti merenkulun toimintaan vaikuttaa myös muiden maiden tautitilanne. Toisaalta, jos tilanne toivotulla tavalla parantuu kesän aikana, tarvitaan ehdotettuja muutoksia sen varmistamiseksi, että siirtymä normaaleihin menettelyihin tapahtuu sujuvasti. Toivon, että eduskunta käsittelee hallituksen esityksen kiireellisenä. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Näin. — Ja edustaja Autto.