Arvoisa puhemies! On aivan kohtuutonta, että hallitus on toteuttamassa ensi vuoden negatiivisen indeksimuutoksen, minkä johdosta indeksitarkistus pienentää kansaneläkelain ja sairausvakuutuslain mukaisia menoja: rintamalisää, vuorottelukorvausta, aikuiskoulutustukea, asumistukea, työmarkkinatukea, ansio- ja peruspäivärahaa sekä elatustukea. Tämän lisäksi hallitus aikoo jäädyttää kansaneläke- ja kuluttajahintaindeksitarkistukset vuosille 2017 ja 2019 ja jättää etuudet tälle matalammalle tasolle. Ennusteen mukaan etuuksien taso laskee tänä aikana 4,7 prosenttia verrattuna siihen, että indeksimuutokset toteutettaisiin. Tämä tietenkin lisää toimeentulotukiasiakkuutta, heikentää ostovoimaa ja vaikuttaa suoraan kotimaiseen kulutuskysyntään. Samaan aikaan hallitus muun muassa nostaa asiakasmaksuja, leikkaa lääke- ja matkakorvauksia, heikentää palveluiden laatua ja tekee merkittävän huononnuksen eläkkeensaajan asumisen tukeen, tai asumistukiin yleensä.
Mielestäni on vähän niin kuin kirjoittamaton sääntö, että kansaneläke- ja kuluttajahintaindeksiin sidottujen etuuksien negatiivisia tarkistuksia ei toteuteta. Etuuksien taso pitäisi säilyttää ennallaan. Näin ollen kannatan lämpimästi edustaja Haataisen aloitetta tästä väliaikaisesta lainsäädännöstä, jolla Kela- ja kuluttajahintaindeksiin sidotut etuudet eivät laskisi indeksien mukaisesti ensi vuonna.