Arvoisa puhemies, värderade talman! Hallitus antoi lokakuussa viime vuonna eduskunnalle esityksen kuluttajansuojaviranomaisten toimivaltuuksien uudistamisesta. [Hälinää]
Tuon esityksen pääasiallisena tavoitteena oli toimeenpanna EU-asetus, jolla vahvistetaan kuluttajansuojaviranomaisten yhteistyötä ja mahdollisuuksia suojella kuluttajan oikeuksia. Keskeisessä osassa oli niin sanotun seuraamusmaksun käyttöönotto tietyissä tilanteissa, kun kuluttajansuojasäännöksiä on rikottu. Ehdotuksen mukaan seuraamusmaksut olisi käsitelty samassa järjestyksessä kuin kuluttaja-asiamiehen kieltoasiat jo nykyisin eli markkinaoikeudellisina asioina markkinaoikeudessa, jolloin valitustie on korkeimpaan oikeuteen. Tällöin sekä kiellon että seuraamusmaksun määrääminen jopa saman menettelyn perusteella olisi voitu käsitellä samassa tuomioistuinprosessissa.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta antoi esityksestä lausuntonsa marraskuussa. Perustuslakivaliokunta katsoi, että ehdotettu käsittelyjärjestys ei ollut seuraamusmaksuasi-oissa asianmukainen vaan seuraamusmaksuasiat tulee käsitellä markkinaoikeudessa hallintoprosessuaalisessa järjestyksessä. Samoin perustuslakivaliokunta edellytti, että muutoksenhaku ohjataan näissä asioissa korkeimman oikeuden sijasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupajärjestelmää.
Nyt käsiteltävänä olevassa alkuperäistä esitystä täydentävässä hallituksen esityksessä ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka perustuslakivaliokunta edellytti tehtäväksi seuraamusmaksuasioiden käsittelyjärjestykseen.
On tärkeää, että tämä kokonaisuus, joka antaa kuluttajansuojaviranomaisille merkittäviä uusia työkaluja, saadaan käsiteltyä eduskunnassa ripeästi. Hallituksen esityksen taustalla oleva EU-asetus tuli nimittäin sovellettavaksi jo 17. tammikuuta tätä vuotta.
Puhemies Matti Vanhanen
Hetkinen, ministeri, odottakaa. [Puhemies koputtaa] — Olkaa hyvä.
Värderade talman! Regeringen gav förra hösten till riksdagen en proposition där man föreslår flera förbättringar till konsumentskyddsmyndigheternas befogenheter. En central del av paketet var möjligheten att i vissa fall döma en så kallad påföljdsavgift för förbrytelser mot konsumentskyddet. Dessa föreslogs behandlas i samma process som andra konsumentfrågor, det vill säga som marknadsrättsliga ärenden. Grundlagsutskottet krävde i sitt utlåtande att påföljdsavgiftsfrågan ska behandlas i förvaltningsprocessuell ordning. Med den nuvarande kompletterande propositionen görs de förändringar som grundlagsutskottet förutsatte. — Kiitoksia.