Arvoisa puhemies! Hallitus esittää hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyessä 1.1.2023 tarvittavia muutoksia kehitysvammalakiin, koska vammaispalvelulainsäädännön kokonaisuudistuksen käsittely on tässä talossa vielä kesken ja saattaa olla, että tuon lainsäädännön saattaminen voimaan suunnitellusti voi viivästyä niin, että vuoden alusta ei ehditä, joten tässä tehdään nyt ratkaisu, miten tietyt asiat kuitenkin onnistuisivat. Näin ollen hallituksen esityksessä on kolme linjattavaa asiaa, jotka kaikki sisältyivät jo tässä talossa olevaan kokonaisuudistukseen.
Ensinnäkin kehitysvammalakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, joka mahdollistaisi erityishuollon tuottamisen kehitysvammapsykiatrian osastoilla, erityisesti siis HUSissa, sekä välttämättömien rajoitustoimenpiteiden käyttämisen siinä yhteydessä. Asiakkaan asema ei muuttuisi nykyisestä. Tämäkin esitys on jo tässä talossa olevassa kokonaisuudistuksessa mukana.
Toiseksi hallituksen esitys turvaisi vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä loma-aikaisen toiminnan järjestämisen ja tuottamisen kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyönä. Toiminnan sisältö ja asiakkaiden oikeudet säilyisivät ennallaan.
Kolmanneksi ehdotetaan säädettäväksi nykyisten erityishuollon johtoryhmien tilalla hyvinvointialueilla toimivista moniammatillisista asiantuntijaryhmistä. Sääntely vastaisi eduskunnan käsiteltävänä olevaa hallituksen esitystä erityishuollon päätöksenteon ja siinä vaadittavan asiantuntemuksen osalta.
Muutoin erityishuoltoa koskevat säännökset eivät tässä vaiheessa muuttuisi.
Näiden muutosten tuominen tänne oli olennaista siksi, että saamme muutokset voimaan hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa 1.1.2023. Emme ole nyt varmoja, onnistuuko tuon kokonaisuudistuksen läpikäynti talossa tällä jäljellä olevalla aikataululla ja siinä, sen vuoksi nämä esitykset on tuotu tänne nyt vielä erikseen. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia esittelystä. — Edustaja Juvonen, olkaa hyvä.