Arvoisa puhemies! Vuonna 2016 sovittiin osana OECD:n veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoa estävää niin sanottua BEPS-hanketta monenvälisestä yleissopimuksesta eli niin kutsutusta MLI-yleissopimuksesta. Sopimuksella toteutettiin verosopimukseen liittyvät BEPS-toimenpiteet mahdollistamalla lukuisten kahdenvälisten verosopimusten mukauttaminen yhdellä monenvälisellä sopimuksella ilman jokaisen kahdenvälisen sopimuksen erillistä muuttamista. BEPS-toimenpiteiden tarkoituksena on muuttaa tuloverosopimuksia siten, että verosopimuksissa selkeästi mainitaan tavoite veron kiertämisen ja välttämisen estämisestä.
Suomen ja Saksan välistä verosopimusta on nyt muutettu tämän sopimuksen tarkoittamalla tavalla niin, että sopimuksen johdantolauseessa mainitaan tavoite veron kiertämisen estämisestä ja välttämisestä. Lisäksi sopimuksessa on määritelty ne olosuhteet, joiden vallitessa sopimukseen perustuvaa etuutta ei pidä tulon osalta myöntää. Suomen ja Saksan osalta muutos on tehty sopimuspuolten kanssa käydyissä tavanomaisissa verosopimusneuvotteluissa.