Arvoisa rouva puhemies! Nimensä mukaisesti jaostomme on käsitellyt tietenkin sen, mikä jo budjetin yleiskeskustelussa tuli voimakkaasti esille, elikkä etsimme ratkaisuja ensisijaisesti tavoittaa Suomen talouden elpyminen ja parantaa työllisyyttämme. Ja kuten tiedämme, työllisyyden suunta on kääntynyt parempaan suuntaan ja kipeät päätökset on nyt tehty.
Työllisyyden ohella on tietysti vaikeata ollut lähestyä nuorten ja pitkäaikaistyöttömien vaikeata asemaa, ja siinä on erityisen tärkeänä noussut esiin kohtaantuminen, eli vaikka vapaat työpaikat ovat voimakkaasti kasvaneet, vielä voimakkaammin on kasvanut tämä yllättävä työstä kieltäytymisen periaate. Työn arvostaminen on vähentynyt suomalaisen nuorison keskuudessa, ja vaikeaa on kuvitella ja ajatella, mistä johtuu se työstä vieraantuminen ja miten ne ihmiset pärjäävät, jotka jäävät kokonaisuudessaan kaikkien ulkopuolelle.
Me olemme keskittyneet täydennyksen yhteydessä olemassa olevalla määrärahalla erityisesti idänkauppaan, Kiinan ja Saksan vientiin, arktiseen alueeseen, biohankkeisiin, kiertotalouteen ja cleantechiin, kuluttajien asemaan, rajaesteiden poistamiseen ja erityisesti matkailun markkinointiin — se on ala, joka vielä on meillä kunnolla käymättä läpi — sillä tavoin, että Kainuun Edulle, siis idänkauppaan Paltamoon ja Paltamon selluhankkeeseen, me olemme lisänneet 150 miljoonaa, (Hälinää — Puhemies koputtaa) BusinessOuluun Suomi-taloihin ja arktisen alueen hankkeisiin 200 000, Hermia Yrityskehityksen Kiinaan kohdistuvan toiminnan laajentumiseen 150 000, Viexpoon, joka lähinnä kohdistuu Saksaan, 110 000, Nord-koulutukseen 32 000 rajaesteiden poistamiseen, Nokian kaupungille cleantech- ja kiertotaloushankkeisiin 250 000 sekä Kuluttajaliittoon 70 000. Mutta kuten sanoin, suurimman osan olemme kohdistaneet matkailuun Visit Finlandille sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan matkailun markkinointiin.
On huomioitava se, että matkailu on elpynyt Suomessa mahdottoman hyvin. Kaikissa Pohjoismaissa valtio on innolla mukana matkailua tukemassa mutta valitettavasti Suomessa myös suhteellisesti vähiten. Ja kuten tiedämme julkisuudesta, matkailuun kohdistuu kasvua, niin kuin näimme viimeksi uutisissa, montako kymmentä lentokoneellista väkeä lähestyi, mutta erityisesti Kiina ja kiinalaiset ovat lupaava kohde. Meillä pullonkaulana on investointien puute. Matkailualaa ei ole vielä pidetty sellaisena alana. Sekä syksyä että kevättä pitäisi voida pidentää niin, että investoijat olisivat kunnolla liikkeellä ja investoisivat kunnolla matkailuun: sekä osaamiseen, henkilöstöön, ohjelmointiin että majoitukseen. Jos tällaiset suuret massat lähtevät liikkeelle, niin majoituksesta helposti kiikastaa. Meillä on kaikki mahdollisuudet, mutta suhteellisesti häviämme valtion tuessa Pohjoismaille.
Haluan vielä tuosta työttömyydestä mainita sen, että niin lupaavasti kuin uusia työpaikkoja on syntynyt, tämä kohtaantumisen ongelma on sellainen, joka pitää kyllä ottaa vakavasti. Tämä parantuminen ei ole näkynyt — vaan pahentuminen — pitkäaikaistyöttömissä ja nuorissa. On vaara, että Suomi menettää yhden vuosikerran nuorista sen vuoksi. Täytyy löytää joku ratkaisu niihin syihin, jotka vieraannuttavat niin paljon. Työnteon kautta kasvaa meidän yhteiskuntamme ja meidän mahdollisuutemme antaa taloudellista hyötyä niille, jotka sitä myös tarvitsevat. — Kiitoksia.