Arvoisa puhemies! Huoltokiusaaminen ja vieraannuttaminen ovat puhuttaneet eduskunnassa jo vuosien ajan. Ongelmat ovat olleet esillä pitkään, mutta mitään lainsäädännöllisiä velvoittavia toimia ei ole saatu säädettyä ongelmien ratkaisemiseksi. Nyt olisi vihdoin tekojen aika.
Olen laatinut yhdessä Jukka Huotarin kanssa tilanteen korjaamiseksi kaksi lakialoitetta, jotka reilu neljännes teistä edustajakollegoista on allekirjoittanut. Kiitän kaikkia tuestanne, ongelma on yhteinen. Tavoitteenani on saattaa lastensuojelulaki sekä rikoslaki vastaamaan ja turvaamaan lapsen oikeutta kumpaankin vanhempaansa sekä estää toisen vanhemman mahdollisuuksia perusteetta rajoittaa edellä mainittua lapsen oikeutta. Lakimuutoksilla parannettaisiin lapsen oikeudellisia etuja, vähennettäisiin vanhempien välistä epätasa-arvoa, ennaltaehkäistäisiin sopimusrikkomuksia sekä mahdollistettaisiin puuttuminen vieraannuttamiseen jo varhaisessa vaiheessa.
Kyse on henkisestä väkivallasta, jonka vaikutukset ovat äärimmäisen haitallisia. Vieraannuttamisessa pyritään vaikeuttamaan tai estämään kokonaan lapsen yhteydenpito toiseen vanhempaan manipuloimalla lasta ja kohteen lähipiiriä sekä mahdollisesti viranomaisia. Toiminta vaikuttaa lapsen kehitykseen ja aiheuttaa pitkäkestoisia psyykkisiä häiriöitä. Huoltokiusaamisessa pyritään kontrolloimaan toisen vanhemman vanhemmuutta ja näin estämään lapsen ja kohteen emotionaalinen yhteys toisiinsa kiusaamisen, alistamisen, mitätöinnin, kontrolloinnin, uhkausten sekä tapaamisten hankaloittamisen kautta. Toiminta alkaa tyypillisesti vanhempien eron jälkeen. Vieraannuttamista esiintyy noin kymmenessä prosentissa kaikista eroista ja 20—27 prosentissa pitkittyneistä huoltoriidoista.
Puhemies! Ensimmäinen lakialoite ehdottaa lastensuojelulakiin uutta kohtaa avohuollon tukitoimeksi. Tämän nojalla sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus asettaa velvoite vanhemmille osallistua eron jälkeen yhteisvanhemmuuden tilannearviointiin. Huoltokiusaamisen ja vieraannuttamisen ehkäisyssä varhainen puuttuminen on tärkeää. Vanhemmille jo aikaisessa vaiheessa suunnatulla informaatiolla huoltokiusaamisen ja vieraannuttamisen vahingollisista seurauksista lapselle voi olla suuri merkitys, vaikka lapsi ei vielä oireilisikaan.
Jälkimmäinen lakialoite ehdottaa rikoslain 24 lukuun uutta pykälää nimeltä ”Vieraannuttaminen”. Kriminalisointi sujuvoittaisi oikeuskäytäntöjä ja vähentäisi käräjäoikeuden kuormitusta. Esimerkiksi vuosina 15–16 käsiteltiin 2 582 riitaista huolto- ja tapaamisasiaa. Kun huoltajuutta ja huoltajariitoja käsitellään, pitäisi lähtökohtana olla aina lapsen etu. Valitettavasti huoltajuuteen liittyvissä asioissa ja myös merkittävässä osassa huoltajariitoja ajetaan ihan muiden etua kuin lapsen.
Mikäli vieraannuttaminen olisi sanktioitua, se voisi yleis- ja erityisestää lähivanhemman vieraannuttamista rangaistukseen liittyvän pelon vuoksi. Kiinni jäämisen riski voisi toimia pelotteena siten, ettei lähivanhempi uskalla toimia kuvatulla tavalla tai ymmärtää kriminalisoinnin kautta toimivansa väärin.
Puhemies! ”Kukaan ei auta, kukaan ei puutu — ei sosiaalitoimi, ei lastensuojelu, ei lastenvalvoja. Asianajajat nostavat kädet pystyyn, kun ei ole työkaluja laissa. Toinen vanhempi saa tehdä lähes mitä vain, eikä siihen puututa.” Tässä oli kommentti etävanhemman suusta. Toivonkin, että nyt hallitus puuttuu ja vie muutosta vahvasti eteenpäin. Huoltajuuteen liittyvä lainsäädäntö on peräisin kymmenien vuosien takaa, ja ajatus vanhemmuuden roolituksesta on samalta aikakaudelta.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Näin. — Kiitokset, edustaja Koponen, näistä molemmista lakialoitteista ja niiden esittelystä. — Kuten sanoin, tulen nyt tässä yhteydessä sallimaan keskustelun sekä päiväjärjestyksen seitsemännestä että kahdeksannesta asiakohdasta aloitteen ensimmäisen allekirjoittajan, edustaja Koposen, toiveen mukaisesti. Mutta sen verran täsmennän, että tämä lakialoite 80/2022 tosiaan siis esitetään lähetettäväksi sosiaali- ja terveysvaliokuntaan ja sitten seuraavasta lakialoitteesta 81/2022 puhemiesneuvosto ehdottaa, että se lähetetään lakivaliokuntaan. — No niin, nyt edustaja Heinonen.