Kiitos taas, arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä on hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pakkokeinolain 8 luvun muuttamisesta. Kysymys on laite-etsinnän toimittamisen edellytysten muuttamisesta. Laite-etsinnällä tarkoitetaan tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa tai tietojärjestelmässä, esimerkiksi matkapuhelimessa, etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavaa etsintää. Tässä esityksessä ehdotetaan, että jatkossa tuomioistuin päättäisi laite-etsinnästä pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksista tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Poikkeusmahdollisuudet etukäteisvalvonnasta olisivat kiiretilanteet, laitteen haltijan suostumus ja se, ettei etsittävä laite sisällä arkaluontoisia tietoja henkilöstä, tai kun rajoitetusti laitetta tutkimalla selvitetään sen oikea haltija.
Nykyisin voimassa olevan lain mukaan laite-etsinnän toimittamisesta päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies ja tietyissä tilanteissa poliisimies. Tämä ehdotettu muutos johtuu Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiosta, jossa edellytetään tuomioistuimen tai muun riippumattoman hallintoelimen suorittamaa ennakkovalvontaa laite-etsinnän toimittamiseksi. Voimassa olevassa pakkokeinolaissa tällaista edellytystä ei ole. Esitys vastaa Suomen EU-velvoitteisiin ja vähentää oikeudellisia riskejä. Jos emme päivittäisi lainsäädäntöä, vaarana olisi menettää tämä erittäin tärkeä rikostutkintakeino, kun laite-etsinnöillä saadut todisteet voitaisiin katsoa oikeudettomasti hankituiksi, ja se aiheuttaa pahimmillaan sen, ettei todisteita voitaisi käyttää näyttönä rikosoikeudenkäynnissä, jolloin rikosvastuun toteutuminen voi vaarantua.
Esityksessä on huolellisesti huomioitu käytännön tarpeet. Kiireellisissä rikostilanteissa poliisi ei joudu odottamaan tuomioistuimen lupaa vaan voi aloittaa etsinnän heti, mutta jälkikäteisvalvonta turvaa tutkinnan oikeudenmukaisuuden. Lisäksi, jos laitteen haltija antaa suostumuksensa, erillistä lupaa ei tarvita. Tämä on hyvin loogista.
Laite-etsintä on erittäin tärkeä rikosten selvittämistä koskeva tutkintakeino, jota käytetään päivittäin. On hyvä huomata, että laite-etsintöjä tehdään Suomessa vuosittain yli 9 500 eli keskimäärin noin 26 etsintää päivässä. Onkin tärkeää mahdollistaa jatkossakin tämän tärkeän tutkintakeinon hyödyntäminen rikostutkinnoissa mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollistaa joutuisa viranomaismenettely. Esityksen valmistelun aikana onkin kuultu asiaan liittyviä viranomaistahoja laajasti — poliisia, syyttäjiä ja tuomioistuinlaitoksen edustajia.
Esityksen sääntelystä johtuvat taloudelliset vaikutukset katetaan nykyisten määrärahojen puitteissa resursoimalla viranomaisilla olevista tehtävistä sekä tehostamalla nykyisten tehtävien hoitamista. Virastojen tulee seurata täytäntöönpanon kustannuksia ja toteumia, ja jos täytäntöönpanon vaikutukset ovat merkittävästi arvioitua suurempia, voidaan tilannetta tarkastella myöhemmissä talousarvioissa. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Kiitokset ministerille. — Sitten edustaja Keto-Huovinen.