Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 5/2019 valtiopäiviltä sisältää valiokunnan kannanotot hallituksen esitykseen 38/2019 valtiopäiviltä. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettaviksi terveydenhuoltolakia ja lakia kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi vuoden alusta.
Esityksen tavoitteena on turvata päivystyspalvelujen saaminen suomen lisäksi myös ruotsin kielellä nykyistä paremmin Vaasan sairaanhoitopiirissä. Muutoksella parannetaan Vaasan sairaanhoitopiirin väestön kielellisten oikeuksien toteutumista päivystyspalveluissa siten, että päivystyspalvelujen saatavuus paranee ja matka kiireelliseen hoitoon lyhenee. Valiokunta toteaa, että Vaasan keskussairaalan päivystyspalvelut vastaavat nykyisinkin lähes laajan päivystyksen sairaaloilta edellytettyä laajuutta, ja niitä vahvistetaan edelleen käytännössä kahden erikoisalan osalta.
Esityksessä ehdotetaan tarpeettomana poistettavaksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin velvoite järjestää päivystyspalveluja ruotsin kielellä. Ruotsinkielisten potilaiden palvelut toteutetaan jatkossa samoin kuin muissa yksikielisesti suomenkielisissä sairaanhoitopiireissä. Päivystystoiminnan muutosten vuoksi tarvittavat lisävoimavarat otetaan huomioon ensi vuoden talousarvioesityksessä 1 miljoonan euron lisäyksenä, joka jaetaan kunnille kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain mukaisesti. Valiokunta pitää esityksen perusteluissa todetuissa syistä kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta tarkoituksenmukaisena, että myös Vaasan sairaanhoitopiirille säädetään velvollisuus järjestää laajan ympärivuorokautisen päivystyksen palvelut nykyisten 12 muun laajaa ympärivuorokautista päivystystä ylläpitävien sairaanhoitopiirien lisäksi. Valiokunta toteaa, että päivystyspalvelujen valtakunnallista toimivuutta tulee tarkastella myös osana koko palvelujärjestelmää siten, että palvelujen yhdenvertainen saatavuus ja kielellisten oikeuksien toteutuminen kansalliskielillä turvataan.
Yliopistollisille sairaanhoitopiireille ehdotetaan velvollisuutta tuomioistuinten pyytämien lääketieteellisten lausuntojen antamiseen siten, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri hallinnoi lausuntojen antamista. Esityksen tarkoituksena ja tavoitteena on turvata tuomioistuimille niiden tarvitsemien lääketieteellisten asiantuntijalausuntojen saaminen. Uudistus liittyy vakuutuslääkärijärjestelmän kehittämiseen, jonka tavoitteena on lisätä vakuutuslääkärijärjestelmän läpinäkyvyyttä ja kansalaisten luottamusta järjestelmään. Vakuutuslääkärijärjestelmää koskeneen kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä eduskunta hyväksyi viime vuonna lausuman, jossa edellytettiin lainmuutosten valmistelua vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi.
Valiokunta pitää muutoksenhakijoiden yhdenvertaisuuden kannalta tärkeänä, että riippumaton taho antaa keskitetysti lausuntoja tuomioistuimille lääketieteellisissä asioissa. Riippumaton asiantuntijataho lisää oikeusvarmuutta ja lääketieteellisen arvioinnin läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri perustaa asiantuntijatyöryhmän, johon kaikki yliopistollista sairaalaa ylläpitävät sairaanhoitopiirit nimeävät asiantuntijoita. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri voi nimetä ryhmään myös muita lääketieteen asiantuntijoita ja tapauskohtaisesti pyytää tarvittaessa lausunnon asiantuntijaryhmän ulkopuoliselta asiantuntijalta. Lausuntojen tarpeeksi on esityksessä arvioitu 80—200 kappaletta vuodessa. Valiokunta toteaa, että lausuntojen määrän ja kustannusten kehityksen arviointi on epävarmaa, koska lausuntojen saatavuuden parantuminen voi lisätä lausuntopyyntöjen määrää. Asiantuntijalausuntojen määrän ja kustannusten kehitystä tuleekin seurata. Valtio maksaa korvauksen toiminnan kuluista Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille, joka välittää lausuntokohtaisen korvauksen asiantuntijalle. Valiokunta pitää perusteltuna, että lausunnosta maksettava korvaus porrastetaan lausunnon laatimiseen kuluvan työmäärän mukaan ja että tähän uuteen tehtävään varataan erillisrahoitus. Valiokunnan mietintö on yksimielinen.