Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä ehdotetaan yrittäjän eläkelakiin lisättäväksi säännös työtulon säännöllisestä seurannasta ja seurannassa noudatettavasta työtulon tarkistamisen menettelystä eläkeyhtiöissä. Esityksellä parannetaan yrittäjien eläketurvaa ja YEL-työtuloon perustuvaa muuta sosiaaliturvaa.
Säännöllisen seurannan ja tarkistamisen johdosta yrittäjälle vahvistettava työtulo vastaisi nykyistä paremmin lain edellyttämää työtulon tasoa koko yritystoiminnan ajan. Yrittäjän työtulon määrittelemisen perusperiaate ja työtulon määritelmä säilyisivät entisellään. Uudistuksen myötä eläkeyhtiöille tulee velvollisuus tarkistaa yrittäjälle vahvistettu työtulo kolmen vuoden välein. Samalla täsmennetään yrittäjän eläkelain sääntelyä työtulon määrittämisessä käytettävistä tiedoista, jotta työtulon arviointi käytännössä olisi eri eläkeyhtiöissä nykyistä yhdenmukaisempaa.
Työtuloa vahvistettaessa käytettävä palkka tai korvaus määräytyisi tilastoista saatavan yksityisen sektorin kyseisen toimialan kokoaikaista työtä tekevien mediaanipalkan perusteella. Tämän lisäksi eläkeyhtiön on otettava huomioon muut yrittäjän työpanoksen määrää, yrittäjätoiminnan laajuutta, yrittäjän ammattitaitoa ja yrittäjän työpanoksen arvoa kuvaavat tiedot. Yrittäjällä on aina mahdollisuus antaa eläkeyhtiölle edellä kuvattua tietoa ja selvityksiä yritystoimintaansa koskien. Työtulon vahvistaminen on kuitenkin työeläkeyhtiön tehtävä, ja sillä on velvollisuus selvittää asiaan liittyvät seikat ja hankkia kaikki tarpeelliset tiedot ratkaisuaan varten.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi täsmennettäväksi työtulon vahvistamispäätöksen perustelujen sisältöä koskevaa sääntelyä sekä toimeenpanon ajantasaisen tietojensaannin sääntelyä. Samalla esitetään jatkettavaksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämisestä annetun lain voimassaoloaikaa.
Arvoisa puhemies! Esityksellä pyritään vähentämään alivakuuttamista. Alivakuuttamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa yrittäjän vahvistetun työtulon taso ei vastaa hänen työpanoksensa arvoa, kuten yrittäjän eläkelain mukaan on tarkoitus. Alivakuuttaminen on viime vuosina lisääntynyt. Finanssivalvonta on kiinnittänyt huomiota siihen, että eläkelaitosten toiminta työtulon määrittelyssä ei ole vastannut lakeja ja ohjeita, minkä seurauksena yrittäjien vahvistetut työtulot eivät lisääntyvissä määrin vastaa tasoa, jossa niiden lain mukaan tulisi olla. Tästä syystä sääntelyä on syytä tarkentaa.
Hallitusohjelman mukaan selvitetään keinoja yrittäjien sosiaaliturvan eri tulomuotojen toimivaan yhteensovittamiseen ja eläketurvan parantamiseen. Tämä esitys tulee vähentämään alivakuuttamista ja siten osaltaan parantamaan yrittäjien eläketurvaa ja YEL-työtuloon perustuvaa sosiaaliturvaa.
Työtä yrittäjien eläketurvan parantamiseksi ja alivakuuttamisen vähentämiseksi riittää. Olen iloinen, että tästä tarpeellisesta muutoksesta löytyi yhteisymmärrys työmarkkinakeskusjärjestöjen ja yrittäjien edustajien kanssa ja tämä asia etenee nyt eduskuntaan.
Esitykseen liittyvät lait ehdotetaan tulevan voimaan 1.1.2023.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Näin, kiitoksia. — Edustaja Essayah.