Arvoisa puhemies! Käsittelyssämme olevan hallituksen esityksen keskeinen sisältö on teknisluonteinen, mutta merkityksellinen kotoutumisen edistämisen kannalta. Lakiin ehdotetaan muutoksia, jotka selkeyttävät viranomaisten rooleja ja päivittävät vanhentuneita lakiviittauksia. Erityisesti Opetushallituksen tehtävät kotoutumiskoulutuksen kielitaidon päättötestauksessa määritellään tarkemmin ja henkilötietojen käsittelyyn liittyvät säännökset täsmennetään. Tämä parantaa tietosuojaa ja varmistaa, että kotoutumiskoulutuksen arviointi on yhdenmukaista ja luotettavaa.
Lisäksi esityksessä vahvistetaan viranomaisten tiedonsaantioikeuksia. Tämä on tärkeää kotoutumisen seurantaa ja tiedolla johtamista varten, jotta päätöksenteko perustuu ajantasaiseen tietoon. Muutokset tukevat myös kuntien ohjausta ja palveluiden järjestämistä.
Arvoisa puhemies! Perussuomalaisesta näkökulmasta on syytä korostaa, että kotouttamisen painopiste ei saa olla pelkästään palveluiden lisäämisessä, vaan maahan muuttaneiden oman vastuun on oltava keskiössä. Kotoutumisen tulee olla tavoitteellista ja sidottua siihen, että henkilö sitoutuu suomalaiseen yhteiskuntaan, sen kieleen ja arvoihin. Emme voi hyväksyä mallia, jossa kotouttamistoimet venyvät vuosikausiksi ilman tuloksia. On myös tärkeää, että kotouttamisen kustannukset pysyvät kohtuullisina eivätkä kasva hallitsemattomasti kuntien ja veronmaksajien rasitteeksi.
Hallintovaliokunta on mietinnössään puoltanut esitystä ja todennut, että muutokset ovat pääosin säädöshuollollisia ja teknisiä. Ne eivät muuta kotoutumisen perusperiaatteita mutta varmistavat lain toimivuuden ja viranomaisten yhteistyön.
Arvoisa puhemies! Kotoutumisen edistäminen on yhteiskuntamme kannalta keskeistä, mutta sen on tapahduttava niin, että suomalainen kieli, kulttuuri ja arvot säilyvät vahvoina. Tästä on hyvä jatkaa. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Strandman.