Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan tämä on hyödyllinen lakimuutos, joka saadaan aikaan. Sekä itse tämä Viron kanssa tehty sopimus väestön rekisteröinnistä että sitä vastaavat muutokset kotikuntalain 6 §:ään edistävät ilman muuta työvoiman liikkuvuutta ja ylipäätään ihmisten liikkuvuutta Suomen ja Viron välillä. Tämäntyyppistä toimintaa Suomen kannattaa ilman muuta Viron kanssa tehdä yhdessä. Jos ajatellaan Helsinkiä ja Tallinnaa tällaisena kaksoiskaupunkina, niin maiden pääkaupungit muodostavat kyllä monilla toimialoilla hyvin tiiviin työssäkäyntialueen.
Jos nyt ajatellaan vaikkapa suhdannepoliittista tilannetta, jossa esimerkiksi Suomessa on ollut hetkellisesti aika rajuakin hidastumista esimerkiksi rakennusalan osalta, niin varmasti työvoimaa on sitten liikkunut tässä tilanteessa taas tuonne lahden eteläpuolelle. Toivottavasti hallituksen esittelemät hyvät toimenpiteet täällä Suomessa saavat rakennusalan uudelleen jaloilleen, niin kuin koko maan taloudenkin, jolloin tulevina vuosina sitten liikettä on taas toiseen suuntaan. Tekijöille on varmasti töitä niin rakennusalalla kuin muillakin toimialoilla. Tässä mielessä se, että ihmisten muuttaminen maasta toiseen on helppoa, on tietysti aivan perusasia työvoiman liikkuvuuden kannalta.
Mutta, arvoisa puhemies, muutenkin tämä maiden välinen tietojenvaihto väestön rekisteröinnin osalta on todella olennaista. Jos ajatellaan tätä muuttunutta turvallisuustilannetta Euroopassa, niin on todella tärkeää, että väestörekisteröinti on kunnossa ja ylipäätään Schengen-alueella tiedetään, ketä täällä on, jotta myös turvallisuus pystytään kaikille takaamaan. Tärkeää on toisaalta se, että henkilöille ei voi muodostua myöskään tällaisia lailliselta näyttäviä identiteettejä, joissa kuitenkin laittomissa tarkoituksissa niin sanottuina illegaaleina toimitaan.
Elikkä tässä mielessä väestökirjanpidon ajantasaisuus on paitsi työvoiman liikkuvuuden kannalta ja sitä kautta kansantalouden pyörien pyörimisen kannalta tärkeä asia, se on nyt nousemassa varsinkin tässä ajassa myös mitä suurimmaksi turvallisuustekijäksi. Tässä mielessä on hienoa, että on pystytty Viron kanssa asiasta neuvottelemaan ja nyt nämä vastaavat lainsäädäntömuutokset saadaan vietyä läpi. Oikein hyvä asia näin.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Eerola.