Arvoisa puhemies, värderade talman! On hienoa taas saada nähdä näin monta edustajaa paikan päällä ja mennä takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.
Hallitusohjelman mukaisesti yhdistämme äitiys- ja isyyslait yhdeksi vanhemmuuslaiksi. Kahden erillisen lain soveltaminen on koettu käytännössä hankalaksi, ja niiden muodostama kokonaisuus on ollut vaikea hahmottaa. Tähän tulee nyt muutos. Kunnissa selvitetään nykyisin noin 20 000 lapsen isyys tai äitiys vuosittain, joten lainsäädännön selkeydellä on hyvin tärkeä käytännön merkitys.
Värderade talman! Regeringen föreslår att moderskaps‑ och faderskapslagen sammanställs till en gemensam föräldraskapslag. En gemensam lag gör tillämpningen enklare då lagen som helhet förtydligas.
Uudessa vanhemmuuslaissa säilytetään isää ja äitiä koskevat erilliset nimikkeet. Myös se lähtökohta on säilytetty, että lapsella voi olla vain kaksi oikeudellista vanhempaa. Lapsella voi siten jatkossakin olla joko äiti ja isä tai kaksi äitiä tai kaksi isää.
Lakien yhdistämisen yhteydessä ehdotetaan tehtäväksi myös seuraavia soveltamiskäytännössä tarpeellisiksi katsottuja muutoksia:
Ensinnäkin ehdotetaan, että tilanteessa, jossa lapsi olisi tunnustettu ennen syntymää, tunnustamista ei voisi enää perua tai kiistää 30 päivän kuluessa lapsen syntymästä, kuten nykyisin. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa vanhemmuuden tunnustaminen olisi mahdollista peruuttaa tai kiistää vain ennen lapsen syntymää tehdyllä kirjallisella ilmoituksella. Jatkossa vanhemmat voisivat kuitenkin halutessaan varmistaa lapsen vanhemmuuden isyystutkimusten avulla kuuden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Luopumista ehdotetaan, sillä peruuttamis- ja kiistämismahdollisuutta on käytetty äärimmäisen vähän. Lapsen edun mukaisesti tämä mahdollistaisi toisen vanhemman vahvistamisen nykyistä nopeammin. Muutoksella on myönteinen käytännön vaikutus esimerkiksi lapsen nimenantoon ja passin hakemiseen.
Barns rättigheter stärks genom att det föreslås en separat bestämmelse i föräldraskapslagen om att barnets åsikt och egna önskemål ska utredas i situationer när barnets bästa utreds. Detta ska göras med hänsyn till barnets ålder och utvecklingsnivå. I fråga om hörande av barn i domstol föreslås separata bestämmelser.
Esityksessä ehdotetaan myös asiakirjaliikenteeseen muutoksia, joiden johdosta lastenvalvojien työtaakka kevenee, kun vanhemmuuden ennakkotunnustamisasiakirjat eivät enää kulkisi heidän kauttaan. Tunnustamisen vastaanottavan neuvolan ja sen vahvistavan Digi- ja väestötietoviraston välille luodaan sähköinen ilmoitusjärjestelmä, joka sujuvoittaa asiakirjaliikennettä ja tekee siitä tietoturvallisemman. Sujuvampi viranomaiskäsittely on kaikkien eduksi.
Esityksessä on myös tuotu lisää joustoa vanhemmuuden kumoamiskanteen määräaikoja koskevaan sääntelyyn. Jos epäily omasta vanhemmuudesta herää laissa asetetun kahden vuoden kannemääräajan jälkeen tai lähellä sen loppumista, kantajalla olisi epäilyn nousemisesta vielä yksi vuosi aikaa harkita, haluaako hän nostaa vanhemmuuden kumoamiskanteen vai ei. Nykyisin kanne on nostettava viipymättä. Muutos on koettu tarpeelliseksi, koska epäily omasta vanhemmuudesta tulee usein järkytyksenä, jonka käsittelyyn tarvitaan riittävästi aikaa. On kuitenkin lapsen etu, että asiat käsitellään mahdollisimman pian. Sen vuoksi määräaikasääntelystä ei ehdoteta luovuttavaksi kokonaan.
Lopuksi esityksessä ehdotetaan myös naisparien hedelmöityshoitoihin liittyvää valinnanvapautta. Naispari voisi jatkossa siittiöitä valitessaan valita, tuleeko lapsen toiseksi vanhemmaksi siittiöiden luovuttaja vai naisparin toinen osapuoli.
Lakien hyväksymisen ja voimaantulon väliin tarvitaan riittävästi aikaa täytäntöönpanoa koskeville toimille. Tämän vuoksi esitykseen sisältyvien lakien ehdotetaan tulevan voimaan 1.1.2023.
Puhemies Anu Vehviläinen
Edustaja Kopra.