Arvoisa herra puhemies! Esittelen tässä hyvin tiiviisti sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön asiasta. Tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi covid-19-epidemian aiheuttaneen koronaviruksen tartuntaketjujen katkaisua tehostavasta tietojärjestelmästä koronavirukselle mahdollisesti altistuneiden tavoittamiseksi. Kansankielellä puhutaan siis koronaäpistä eli mobiilisovelluksesta, jolla tartunnalle altistuneet tavoitettaisiin. Tavoitteena on, että väestölle tarjotun mobiilisovelluksen avulla henkilö voi itse osallistua... [Hälinää]
Arvoisa puhemies! Tavoitteena on siis, että väestölle tarjotun mobiilisovelluksen avulla henkilö voi itse osallistua koronaviruksen leviämisen estämiseen. Mobiilisovelluksella katsotaan voitavan tehostaa testaa, jäljitä, eristä ja hoida ‑mallin toimintaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää mobiilisovelluksen käyttöönottoa ja ehdotettuja säädösmuutoksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen hyväksymistä eräin, erityisesti perustuslakivaliokunnan lausuntoon perustuvin muutoksin, jotka ilmenevät tarkemmin valiokunnan mietinnön yksityiskohtaisista perusteluista. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy yhden lausuman.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että sovelluksen on oltava riittävän kattavasti väestön käytössä, jotta siitä on väestötasolla hyötyä. Eri väestönosien mahdollisuudet sovelluksen käyttöön vaihtelevat valiokunnan käsityksen mukaan käytännössä paljon niin tarvittavien mobiililaitteiden kuin tiedollisten valmiuksienkin puolesta. Erityisesti sovelluksen käyttöönotto iäkkäiden riskiryhmään kuuluvien piirissä saattaa jäädä vähäiseksi. Valiokunta korostaa sitä hallituksen esityksessäkin mainittua seikkaa, että sovelluksen käytön tulee olla yksinkertaista ja että sovellusta ladattaessa informointi tietojen käsittelystä tulisi laatia selkokielellä eri väestöryhmät huomioon ottaen.
Liikenne- ja viestintävaliokunta, joka antoi sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lausunnon asiasta, pitää tärkeänä, että jatkossa seurataan aktiivisesti eri maiden kehitystä ja eri jäsenvaltioiden sovellusten yhteentoimivuuteen liittyvää valmistelua. Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa tätä näkökohtaa ja ehdottaa, että eduskunta hyväksyy liikenne- ja viestintävaliokunnan lausuntoon sisältyvän lausuman valtioneuvoston seurantavelvollisuudesta.
Lausuma kuuluu seuraavasti: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa mobiilisovelluksen ja taustajärjestelmän kehittämistä ja toimivuutta erittäin tiiviisti, erityisesti yksityisyydensuojan ja tietoturvan toteutumisen kannalta, ja ylläpitää valmiuden tarvittaessa nopeisiin sääntelyn tai järjestelmätason muutoksiin. Valtioneuvoston tulee antaa asiasta selvitys eduskunnalle viimeistään syysistuntokaudella 2021.”
Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintö on yksimielinen.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Edustaja Lohi, hetkinen. — Pyydän salissa hiljaisuutta. Täällä puhutaan asiaa. — Edustaja Lohi, olkaa hyvä.