Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri! Koko maa‑ ja metsätalousministeriön hallinnonalan määrärahoiksi esitetään yhteensä noin 2,75 miljardia euroa. Se on noin 54 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa.
Luonnonvarakeskuksen toimintamenoihin esitetään 79 miljoonaa euroa, joka on 2,5 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 20 varsinaisessa talousarviossa. Valiokunta nostaa esiin Luonnonvarakeskuksessa osin eduskunnan rahoituksella käynnistetyn hankkeen, jossa tutkitaan erilaisten ja eri tavoin hoidettujen turvepeltojen päästöjä ja päästövähennysmahdollisuuksia. Valiokunta lisää momentille 200 000 euroa Ruukin turvepeltojen tutkimukseen.
Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen: Esitys on 5,3 miljoonaa euroa, joka vastaa vuoden 20 varsinaisen talousarvion tasoa. Valiokunta on tyytyväinen, että hallitus on näin toteuttanut eduskunnan asiasta antaman lausuman.
Valtionapua 4H-toimintaan esitetään 3,8 miljoonaa euroa. Valiokunta lisää momentille 300 000 euroa.
Maaseudun kehittämiseen esitetään 1,1 miljoonaa euroa kylätoiminnan valtionapuun. Valiokunta lisää momentille 300 000 euroa kylätoiminnan valtionapuun.
Arvoisa puhemies! Valiokunta on huolissaan maatalouden kannattavuudesta. Valiokunta toteaa, että Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos arvioi maataloussektorin yrittäjätulon olevan vuonna 2021 noin kolmasosan heikompi kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin yrittäjätulo oli yhteensä lähes 1,5 miljardia euroa.
Ruokaketjun kehittämiseen esitetään 4 miljoonaa euroa. Valiokunta lisää momentille 200 000 euroa Arktiset Aromit ry:n hankerahoitukseen.
Luonnonvara‑ ja biotalouden edistämiseen esitetään 32,6 miljoonaa euroa. Valiokunta pitää tarpeellisena, että suurin osa rahoituksesta osoitetaan maankäyttösektorin ilmasto-ohjelman toimenpiteisiin, yhteensä 24,5 miljoonaa euroa.
Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen esitetään 11,25 miljoonaa euroa, joka on 2,4 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2020. Määrärahasta suurimman osan muodostaa suurpetojen porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen korvaaminen. Vuonna 2020 porovahinkojen arvioidaan olevan 10,7 miljoonaa euroa. Suurpetovahinkojen vähentäminen vaatii nykyistä toimivampia ja tuloksellisempia toimia.
Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen: Momentille esitetään 55 miljoonaa euroa, joka on 1,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 20. On huolestuttavaa, että kiinnostus metsäteiden tekemiseen ja perusparannukseen on vähentynyt. Se uhkaa tulevaisuuden puuhuoltoa.
Metsäluonnon hoidon edistämiseen esitetään 8 miljoonaa euroa, joka mahdollistaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman Metson toimenpiteet noin 3 400 hehtaarin alueella.
Valtionapu Suomen metsäkeskukselle: Momentille esitetään 42,1 miljoonaa euroa, joka on 3 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 20. Metsäkeskus on jo usean vuoden ajan sähköistänyt palvelujaan ja pyrkinyt hyödyntämään digitaalisuuden tarjoamat palvelu‑ ja tuottavuusedut.
Tuki joutoalueiden metsitykseen: valiokunta pitää uutta momenttia ja sille esitettävää 1,36:ta miljoonaa euroa tarpeellisena ja pitää myös tarkoituksenmukaisena, että uudesta kannustusjärjestelmästä tulisi pysyvä.
Kalatalouden edistämiseen esitetään 9,7 miljoonaa euroa. Valiokunta lisää momentille 300 000 euroa, josta osoitetaan 100 000 euroa Säkylän Pyhäjärven hoitokalastukseen, 100 000 euroa Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestölle, 60 000 euroa Suomen Ammattikalastajaliitolle ja 40 000 euroa Suomen sisävesiammattikalastajien liitolle.
Metsähallituksen tulostavoitteeksi on asetettu 98,6 miljoonaa euroa, josta on tarkoitus tulouttaa valtiolle 98 miljoonaa euroa vuonna 2020.
Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät: Momentille esitetään 8,1 miljoonaa euroa. Valiokunta lisää momentille 150 000 euroa, josta osoitetaan 100 000 euroa partiolaisten käyttämän Evon nuorisoleirialueen kunnostamiseen ja 50 000 euroa Lauhanvuori—Hämeenkangas Geoparkin reitistöjen kehittämiseen.
Haluan kiittää ministeriä, jaoston jäseniä ja maa‑ ja metsätalousvaliokunnan jäseniä vuodesta 2020.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia. — Ministeri Leppä, 5 minuuttia.