Arvoisa puhemies! Tavallisesti päätoimisesti yrittäjänä työllistyneellä on oikeus työttömyysetuuteen lähtökohtaisesti sen jälkeen, kun yritystoiminta on kokonaan lopetettu. Tämän koronapandemian alettua työttömyysturvalakia muutettiin keväällä 2020 väliaikaisesti siten, että yrittäjälle voitiin maksaa työmarkkinatukea, jos hänen päätoiminen työskentelynsä yrityksessä oli päättynyt pandemian takia. Tuensaajan ei kuitenkaan tarvinnut lopettaa yritystoimintaansa kokonaan tuen saadakseen. Tämä muutos oli voimassa maalis—huhtikuusta 2020 marraskuun loppuun 21.
No, nyt hallitus on tässä esityksessä esittämässä, että työttömyysturvalakiin tehdään tätä aiempaa vastaava muutos. Yrittäjälle voitaisiin siis jälleen maksaa työmarkkinatukea edellyttämättä koko yritystoiminnan lopettamista. Päätoimisen työskentelyn päättymisen voisi osoittaa sillä, että yritystoiminnasta saatava tulo on pandemian takia enintään 1 103 euroa 92 senttiä kuukaudessa. Aiempiin väliaikaisiin muutoksiin verrattuna tulorajaa tarkistettaisiin palkkakertoimella vastaamaan muiden työttömyysturvalaissa säädettyjen tulorajojen muutoksia. Muutoksen perusteella työmarkkinatukea voitaisiin maksaa tammi‑ ja helmikuulta tältä vuodelta. Tavallisesti työttömyysetuuden saaminen edellyttää, että henkilö on ollut työnhakijana TE-toimistossa. Koska laki muuttuisi nyt takautuvasti, tästä edellytyksestä luovuttaisiin tammikuun alun ja helmikuun puolivälin väliseltä ajalta. On hyvä muistaa, että työttömyysetuus on tarkoitettu turvaamaan toimeentuloa työttömyyden aikana, ei itsessään tukemaan yritystoiminnan jatkumista.
Tämä muutos lisää työttömyysturvamenoja arviolta noin 12,2 miljoonaa euroa kuukaudessa, eli yhteensä menot lisääntyisivät arviolta noin 24,4 miljoonaa euroa. Kuntien osuus tästä olisi arviolta noin 9,8 miljoonaa euroa työmarkkinatuen niin sanottujen Kela-sakkojen takia. Jos työmarkkinatukea hakevien yrittäjien määrä kasvaakin nyt aiempaan verrattuna merkittävästi, niin totta kai silloin työttömyysturvamenot kasvavat arvioitua enemmän.
Tämä on esitys, ja kiitän eduskuntaa siitä, että eduskunta on kokoontunut näiden työttömyysturvaa koskevien, kansalaisten toimeentuloa turvaavien esitysten käsittelemistä varten. — Kiitos.
Puhemies Anu Vehviläinen
Edustaja Lehto.