Arvoisa herra puhemies! Suomalaisen elämänmuodon perustana ovat yhtäläiset oikeudet, jotka mahdollistavat jokaiselle yksilölle itsensä toteuttamisen sukupuolesta riippumatta. Kasvot peittävien huntujen käytöllä yleisellä paikalla on tiiviitä liittymäkohtia sukupuolten väliseen tasa-arvoon sekä yksilön oikeuteen päättää omasta pukeutumisestaan. Suomen perustuslain 6 §:n 4 momentissa säädetään sukupuolten tasa-arvosta. Perustuslain 7 § turvaa yksilön oikeuden henkilökohtaiseen vapauteen sekä koskemattomuuteen, johon ei ole oikeutta puuttua ilman laissa säädettyä perustetta.
Suomeen kohdistuneen maahanmuuttovyöryn seurauksena perustuslain 6 ja 7 §:ien turvaamat perusoikeudet ovat tulleet kiistetyiksi eräiden kolmansista maista tulleiden väestöryhmien edustajien toimesta, joiden edustama uskonnollis-kulttuurinen elämänkatsomus ei tunnusta sukupuolten välistä tasa-arvoa tavalla, jolla yhteiskuntamme tapakulttuuri ja lainsäädäntö sen tekevät. Siksi burka- ja niqab-huivien käyttökielto yleisellä paikalla olisi selkeä kannanotto valtiovallan taholta sen puolesta, että universaalien ihmisoikeuksien painoarvo asetetaan erityisryhmien uskonnollisten traditioiden edelle.
Burkan tai niqabin käytöstä ei ole säädetty islaminuskoisten pyhissä teksteissä, joten vaatekappaleiden käyttökiellon ei voida katsoa rikkovan uskonnonvapauden takaavaa perustuslain 11 §:ää tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklaa. Burkan käyttö oli Afganistanissa naisille julkisilla paikoilla pakollista Taliban-hallinnon aikana ankaran rangaistuksen uhalla. Silti naiset pukeutuvat yhä koko vartalon kasvoineen peittävään burkaan monin paikoin Afganistania oman turvallisuutensa tähden. Kasvot lähes kokonaan peittävän niqabin käyttö taas on yleistä Persianlahtea ympäröivissä arabimaissa.
Arvoisa puhemies! Erityisesti jihadistijärjestö Isisin valtaamilla alueilla naisia vaaditaan käyttämään kaksinkertaista niqabia sekä hansikkaita. Burkan ja niqabin käytön ei näin voida katsoa olevan muslimimaissakaan ihmisoikeuskysymys vaan uskonnollisten normien sanelema pakko naisille. On perusteltua pitää todennäköisempänä sitä näkökantaa, etteivät musliminaiset Suomessa tai muualla Euroopassa pääsääntöisesti käytä kasvot peittävää huntua vapaaehtoisesti, jolloin sen käyttökielto ei rikkoisi perustuslain 7 §:n henkeä.
Arvoisa puhemies! Euroopan maista Belgiassa ja Ranskassa on voimassa kasvot peittävien huntujen käyttökielto yleisillä paikoilla. Belgiassa kasvot peittävien huntujen käyttökieltoa perusteltiin kansallisella turvallisuudella, sillä yksilön tunnistettavuus olisi mahdollistettava turvallisuusviranomaisille. Ranskassa burka- ja niqab-huivien katsottiin olevan sopimattomia maalliseen yhteiskuntaan sekä alistavan naista ja burkan tai niqabin pitämisestä yleisillä paikoilla langetaan sakkorangaistus. Vastaavan lainsäädännön valmistelu etenee tällä hetkellä Virossa sekä Latviassa, ja myös muualla Euroopassa useissa maissa on vireillä sääntelyä tämän asian kohdalla. Alueellisella tasolla kieltoja on säädetty Italiassa, Saksassa, Espanjassa ja Sveitsissä. Hollannissa burkakielto on voimassa määrätyillä julkisilla pakoilla. Asiaan liittyen myös EU-tuomioistuin on uudessa linjauksessaan todennut työnantajan oikeudeksi kieltää pään peittävän huivin käytön työaikana, mikäli tämä on kielletty yhtiön säännöissä esimerkiksi turvallisuus- ja hygieniavaatimuksiin perustuen.
Arvoisa puhemies! Hallitus on painottanut kiinnittävänsä erityistä huomiota maahanmuuttajanaisten ja ‑nuorten kotouttamiseen sekä ilmoittanut toimenpideohjelmassaan edellyttävänsä maahantulijoilta selkeää sitoutumista suomalaisen yhteiskunnan sääntöihin. Nykyinen lainsäädäntömme ei kuitenkaan ota riittävän tarkasti huomioon massamaahanmuuton aiheuttamia uhkatekijöitä ihmisoikeuksille sekä suomalaiselle tapa- ja oikeuskulttuurille. Kasvot peittävien huntujen käyttökiellolla suomalainen yhteiskunta antaisi vahvan signaalin siitä, etteivät vähemmistökulttuuriset erityistavat saa olla maamme perustuslain tai muiden lakien yläpuolella. Länsimaisen ihmiskäsityksen ja sukupuolten tasa-arvon turvaamisen näkökulmasta burka- ja niqab-huivien käytön tulisi olla kiellettyä järjestyslain 2 §:n määrittelemällä yleisellä paikalla sakkorangaistuksen uhalla.
Tämän lakialoitteen on allekirjoittanut yhteensä 16 perussuomalaista kansanedustajaa.