Hyvä puhemies, arvoisat kollegat! Suomen eduskunta on halunnut lähettää viestin tuleville sukupolville ja tämän päivän nuorille, joiden tulevaisuudenusko on useiden kyselyiden mukaan romahtanut: kaikki eduskuntapuolueet ovat historiallisesti yhtyneet lakialoitteeseen, jolla on peräti 125 allekirjoitusta [Sinuhe Wallinheimo: Erinomaista!] — kiitos kaikille.
Lakialoitetta ovat valmistelleet tulevaisuusvaliokunnan jäsenet kaikista eduskuntapuolueista, todellakin kaikista — kiitos siis, kokoomus, perussuomalaiset, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto, RKP, kristilliset ja Liike Nyt oman ryhmäni lisäksi. Eduskunta on yhteisvoimin tahtonut, että tulevien sukupolvien oikeuksien huomioiminen olisi pysyvä osa suomalaista päätöksentekoa. Eduskunta haluaa vakuuttaa myös tämän päivän lapsille ja nuorille, että sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ohjaa kaikkea toimintaamme.
Tulevaisuuden vaikutuksiin ulottuva lakialoite voisi kuulua kaikkien valiokuntien käsiteltäväksi. Kestävyystavoitteet ovat valtiovarojen ja ympäristön alaa. STM ja THL ovat edistäneet kiitettävästi hyvinvointitaloutta, joka on laajempi menestyksen mittari kuin bruttokansantuote. Sivistysvaliokunta on hyvä koti aloitteemme käsittelyyn. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä tarttui kiitettävästi nuorten tulevaisuususkon heikkenemiseen ja julkaisi keväällä toimenpideohjelman. Yksi konkreettinen toimenpide velvoittaa eduskuntaa: ”Turvataan tulevien sukupolvien oikeudet ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus kirjaamalla ne lakiin. Ne on turvattava luomalla institutionaalinen ja oikeudellinen perusta kirjaamalla ne sitoviksi velvoitteiksi lakiin ja päätösten vaikutusten arviointiin.” Vaatimukseen tulee nyt siis vastaus tulevaisuusvaliokunnasta.
Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta nosti sukupolvivastuulain esille jo vuonna 24 ja on kehittänyt hanketta lukuisten asiantuntijoiden innostamana itse aloitteeseen asti. Kaikki puolueet ovat antaneet panoksensa. Lakialoitteen sisältö on varsin yksinkertainen. Se ei sanele sanallakaan, millä asioilla tai toimenpiteillä tulevien polvien hyvinvointi tulisi huomioida. Se on kulloistenkin päättäjien valinta ja vastuu. Aloite tarjoaa puitteet, joiden mukaan vaikutusten arviointi on tehtävä 20—30 vuoden päähän, samoin kuin jokaisen hallituksen toteuttama tulevaisuusselonteko, joka samoin kirjataan nyt lakiin. Se velvoittaa kaikkea lainvalmistelua, budjetointia ja suunnittelua. Velvoitteen toteutumista arvioivat puolueettomat tahot sekä viran puolesta valvovat oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Olen pitänyt tärkeänä, että lakiin ei liity yhtäkään uutta virkaa, viranomaista, komiteaa tai kampaviineritilausta.
Arvoisa puhemies! Monissa maissa tulevien sukupolvien oikeudet on kirjattu perustuslakiin. EU-maista perustuslaki viittaa tuleviin sukupolviin Belgiassa, Tšekissä, Ranskassa, Saksassa, Luxemburgissa, Puolassa, Virossa ja Ruotsissa. Kaikkiaan yli 60 maassa perustuslaki velvoittaa päättäjiä ajamaan tulevien sukupolvien etua. Suomessa ei näin ole, joten erillinen puitelaki on perusteltu.
Tässä kohtaa haluan kiittää niitä kauaskatseisia oikeusoppineita, jotka ovat antaneet asiantuntemustaan tulevaisuusvaliokunnan jäsenille tätä lakialoitetta valmisteltaessa — kiitos, Tuomas Pöysti, Anu Mutanen, Niko Soininen, Toomas Kotkas ja Mikko Puumalainen.
Monissa maissa myös budjettikäytäntöihin liittyy laajaa ja pitkän aikavälin vaikutusten arviointia. Esimerkkejä löytyy vaikkapa Virosta, Alankomaista, Irlannista ja Kanadasta. Veronmaksajilla on oikeus vaatia, että varojen käytön aitoa pitkäkestoista hyötyä mitataan nykyistä paremmin ja vastuullisemmin.
Hyvä puhemies! Suomi tunnetaan maailmalla tulevaisuustyön ja ennakoinnin sekä varautumisen pienenä suurvaltana. Sekä eduskunnan tulevaisuusvaliokunta että sen kanssa institutionaalisessa dialogissa toimiva valtioneuvoston tulevaisuusselontekojen sarja inspiroivat kaikkialla maailmassa. Voin todistaa tämän ihan henkilökohtaisesti. Mutta tämäkin innovaatio on jo yli 30 vuotta vanha. Monet maat ovat — kuten jo äsken luettelin — kehittäneet kunnianhimoisia tulevaisuuden ennakoinnin menetelmiä, rakenteita ja velvoitteita.
Lopuksi, arvoisa puhemies: Laki sukupolvivastuusta on myös osoitus maailmalle, että Suomen tulevaisuustyö on vakavaa, vastuullista ja kansainvälistä huipputasoa. Olemme jälleen edelläkävijöitä. Aloite laiksi sukupolvivastuusta on signaali ja työkalu. Se on signaali nuorille ja syntymättömille sukupolville, että Suomi on teitä varten, Suomi on teidän. Se on työkalu päättäjille, jotta voimme varmistaa, että Suomella on loistava tulevaisuus. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Hänninen, olkaa hyvä.