Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys käsittelee rikoslain muutoksia, joita edellyttää esitetty maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskeva lakipaketti. Siinä otetaan kantaa vaalirikoksiin, huostaanottoihin, samoin rikoksiin julkista taloutta vastaan, jotka kaikki siis edellyttäisivät muutoksia. Hallituksen esitys on siis riippuvainen tästä muusta sote- ja maakuntalakipaketista, ja silloin on syytä katsoa tätä kokonaisuutta hiukan laajemmin eli sitä, millä perusteella tämä toteutuu, ja myöskin sitä, milloin, jos milloinkaan.
Tästä koko sotestahan on viime aikoina painavimman lausunnon antanut talouspolitiikan arviointineuvosto, ihan tehtävänkuvansa mukaan, ja tyrmännyt ne hallituksen kaikkein tärkeimmät perustelut. Se toteaa painokkaasti, että säästöihin ei voi enää vedota. Tämä on aika tärkeä havainto. Eli tämä väittämä 3 miljardin säästöistä on täysin murentunut. Nyt olemme tilanteessa, jossa kukaan ei usko tämän hallituksen säästöväitteeseen, ja nyt kysytään päinvastoin, montako miljardia lisäkustannukset ovat. Ja tähän on luonnollisestikin aivan välttämätöntä saada vastaus ennen kuin voidaan edetä tässä lainsäädännössä. Muussa tapauksessa eduskunnalta edellytetään avoimen vekselin allekirjoitusta, ja siihen emme suostu.
Valtiovarainvaliokunta kokonaisuudessaan antoi erittäin kriittisen lausunnon — siis myös hallituspuolueet mukaan lukien — josta ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että tämä sote- ja maakuntauudistus on jätettävä tekemättä ja näin ollen tämäkin hallituksen esitys 65 olisi tarpeeton. Talouspolitiikan arviointineuvosto toteaa myös, että tässä arvioinnissa ovat menneet ”sekaisin tavoitteet ja arviot”, ja tämähän tässä on tämä pääasiallinen syy. Eli kun ensiksi on tehty poliittinen ratkaisu siitä, että on perustettava maakunnat, ja samaan aikaan toinen hallitusosapuoli sanoo, että on saatava aikaan valinnanvapaus, niin silloin ei valtiovarainministeriön ole ollut mitään syytä tehdä vaikutusarvioita, koska ne vaikutusarviot eivät vaikuta tähän itse päätökseen, joka on lukittu miettimättä lainkaan, mitä se tulee maksamaan, ja nyt tässä vaiheessa, vasta tässä vaiheessa, hyvät kollegat, tämä miljardien kraateri on ihmeteltävänä tässä edessämme.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys tulisi voimaan ”mahdollisimman pian”, jotta maakuntavaalit voitaisiin pitää jo syksyllä. On täysin mahdotonta käsittää sitä vastuutonta kiirettä, joka näin valtavan uudistuksen tekemiseen on liitetty. Mistä tämä pakkomielle syntyy? Mikä on asiallinen peruste sille? Miksi emme voi tehdä välttämättömiä selvityksiä vastuullisessa aikataulussa? Muuten käy niin — ja näin loppukevennyksenä totean — että meiltä edellytetään, tämän hallituksen esityksen rikoslain muuttamisen hengessä, jos ei rikosta, niin ainakin rötöstä julkista taloutta vastaan.