Arvoisa puhemies! Tenon lohenkalastusta on säädelty Tenon kalastussopimuksissa lähes koko niiden olemassaolon ajan eli 1950‑luvulta lähtien. Tässä lähihistoriassa lohikannat heikkenivät hyvin nopeasti vuonna 2019, ja se johti vuosien 2021—2022 lohenkalastuskieltoon Tenojoen vesistössä ja läheisillä merialueilla. Nyt hallitus esityksessään esittää kalastuskieltoa ensi vuoden kesä—joulukuun ajaksi. Tavoitteena on tietenkin Tenon lohikantojen voimakkaan heikentymisen hillitseminen ja edellytysten luominen lohikantojen elpymiselle ja saattamiseksi kestävälle tasolle. Siellähän on sitten vieraana Tyynen valtameren kyttyrälohi, joka on levinnyt myöskin sinne Tenojoen vesistöön, ja siitä pitäisi päästä eroon.
Kaiken kaikkiaan tämä lohikantatilanne on tietysti erittäin ongelmallinen Tenojoenvarren asukkaille ja alkuperäisväestölle, mutta myös sitten turisteille. Ja turistien kautta toisen kerran tälle alkuperäisväestölle, koska turismillahan siellä olisi merkittäviä mahdollisuuksia, jos Tenolla olisi parempi lohikanta.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Edustaja Kalmari, olkaa hyvä.