Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja miehet! Keskustelimme jo viime kerralla, tai silloin ekalla kerralla, tästä asiasta, ja silloin toin esiin sen, mitä Natossa, siellä Naton johdossa, ajateltiin energiasta. Silloin toin esiin sen, että Suomenkin tulee varautua yhtä hyvin energiaan kuin myöskin sotilaallisesti siihen kriisiin.
En malta olla lukematta, kun tässä on Maaseudun Tulevaisuuden lehtileike, jossa kerrotaan — olen kyllä tiennyt tämän jo pitkään — että kainuulaiset turvekoneet käyvät nyt kaupaksi Ukrainaan: ”Suomalainen yritys on vienyt tuotteitaan Ukrainaan Vuokatista jo yli viiden vuoden ajan. Sotatila on rajoittanut Ukrainassa energiansaantia, kun esimerkiksi kivihiiltä on jäänyt sotatoimialueelle. Teollisuuden energiantarve kuitenkin säilyy, ja maassa turvaudutaan nyt muihin kotimaisiin energiamuotoihin. Yhdeksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi on noussut turve. Tämän myötä myös turvekoneiden kysyntä maassa on lisääntynyt. Aluksi yritys vei maanmuokkaukseen murskausjyrsimiä, mutta sittemmin kauppaa on käyty myös muista yrityksen valmistamista koneista. Tänä vuonna solmittiin ensimmäinen isompi yksittäinen sopimus turvekoneiden viemisestä Ukrainaan.”
En tiedä, toivottavasti talousvaliokunnan jäsenet näitä asioita ja näitä puheita, mitä täälläkin on pidetty, tutkivat läpi ja ymmärtävät sen, että meillä on käsissämme tämmöinen valmis konsepti energian turvaajaksi ja sitä ei kannata hävittää. Tämä asia ei saa — mitenkähän minä nyt muotoilisin nätisti — siellä ympäristöministeriössäkään purjehtia vastatuuleen, vaan pitäisi myötätuoleen mennä ja todeta, että meillä on valmis konsepti tähän, jos tilanne kriisiytyy.
Mutta sitten toinen, ihan yhtä tärkeä asia. En muista, puhuinko tästä kasvu- ja kuiviketurpeen tuotannosta viimeksi — olen jo puhunut niin monelta kantilta tästä asiasta. Tästä on tullut myös tämmöinen tiedote:
”Kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on määriteltävä ympäristönsuojelulaissa ruokahuollon turvaamiseksi yleisen edun kannalta tärkeäksi toiminnaksi, esittävät MTK, SLC, Siipikarjaliitto, Kauppapuutarhaliitto, Pihvikarjaliitto, Bioenergia ry ja Koneyrittäjät ry. Taustalla on järjestöjen huoli kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden nopeasta heikkenemisestä, joka vaikuttaa eri toimialoihin. Jotta kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuusongelmat voidaan välttää, ympäristölupaprosessien tulee olla jatkossa ennakoitavia ja niiden tulee sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tarpeita.
Myös tutkijat ovat tunnistaneet järjestöjen huolen. Luonnonvarakeskuksen laatiman kuivike- ja kasvualustatuotannon tiekartassa todetaan, että luvituksen sujuvoittamistoimet ovat kiireellisiä ja että ilman toimenpiteitä kuivike- ja kasvuturpeen saatavuus uhkaa puolittua jo vuoteen 2028 mennessä, toteaa Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä.”
Tämä on meidän ruuantuotannolle erittäin tärkeä materiaali. Turpeen antiseptiset ominaisuudet ja sen happamuus pitävät eläimet terveinä: broilerit, naudat, lehmät, siat. Tämä on näistä hyvin monille käytössä. Minuun otti yhteyttä yksi turveyrittäjä, joka on kuljettanut turvetta tiloille, ja hän kertoi, että isoimmilla tiloilla kosteana aikana menee kuiviketurvetta jopa 1 000 kuutiota kuukaudessa. Normaaliaikana sinne menee noin 600—650 kuutiota — sinne ajetaan viikoittain yksi täysperävaunu kuiviketurvetta. Luken ihmiset ovat tunnustaneet sen, että kuiviketurvetta ja kasvuturvetta ei voi korvata millään, tai ehkä se voidaan korvata jollain muulla, mutta ne kustannukset ovat sitten moninkertaisia. Tämä on meidän kotimainen tuote, joka meillä turvaa antibioottiresistenssin, ja meidän pitää tästä pitää kynsin ja hampain kiinni. Uskon, että olen nyt tämän asian puolesta niin paljon puhunut, että kukaan ei tule ainakaan minua syyttämään siinä vaiheessa, kun kaupasta on naudanliha loppu tai vihreät eivät saa salaattiansa. Toivoisin, että jossakin vaiheessa lamppu syttyisi edes hallituspuolueen kaikilla jäsenillä. — Kiitoksia. [Kaisa Garedew: Just näin, hyvä puhe!]
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Garedew, olkaa hyvä.