Arvoisa herra puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 14,6 miljardia euroa, joka on noin 1,5 miljardia enemmän kuin kuluvana vuonna. Kasvuun vaikuttavat muun muassa kilpailukykysopimus, perustoimeentulotuen siirto Kelalle, opiskelijoiden asumistuen siirto yleisen asumistuen piiriin, kärkihankkeet, omais- ja perhehoitajien sekä veteraanien etujen parantaminen. Säästöjä syntyy muun muassa lääkekustannusten ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan muutoksista ja indeksitarkistusten poistamisista. Pääluokan suurimmat menoerät ovat eläkemenot, perhe- ja asumiskustannusten tasaus sekä työttömyysturva.
Arvoisa puhemies! Valiokunta kiinnittää huomiota hallituksen esitysten vaikutusten arviointiin ja kehittämistarpeisiin. Pitkäaikaisten vaikutusten laaja-alainen arviointi on tärkeää. Valtioneuvoston kansliaan perustetun riippumattoman arviointineuvoston resurssit on syytä turvata. Valiokunta pitää erittäin myönteisenä työllisyyttä ja kilpailukykyä edistävään kärkihankkeeseen sisältyvien genomikeskuksen, biopankkien ja syöpäkeskuksen rahoitusta, yhteensä 17 miljoonaa euroa, josta ensi vuonna 5,8 miljoonaa euroa. Näillä on monipuolinen vaikutus tutkimuksen ja hoidon mutta myös alan talouskasvun suhteen. Suomi voi nousta alalla edelläkävijämaaksi ja halutuksi yhteistyökumppaniksi.
Valiokunta paneutui hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien viiden kärkihankkeen toimeenpanoon. Niillä luodaan uusia, kustannustehokkaita toimintamalleja valtakunnalliseen käyttöön terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseksi sekä kustannusten hillitsemiseksi. Valiokunta ehdottaa yhteensä vajaan 11 miljoonan euron lisäyksiä hallinnonalan talousarvioon. Päihdeäitien hoidon turvaamiseen osoitetaan 1,75 miljoonaa euroa, näyttöön perustuvan hoitotyön edistämiseen 250 000 euroa sekä ennakoivan lastensuojelun ja lapsiperheiden tarvelähtöisen auttamismallin kehittämiseen ja levittämiseen 500 000 euroa.
Edelleen valiokunta ehdottaa valtakunnallisille toimijoille ruoka-avun järjestämiseen erityisen tuen tarpeessa oleville miljoonaa euroa ja päihdeongelmista eroon pyrkivien hoidon ja tuen järjestämiseen miljoonaa euroa. Nämä ovat valtiolle pieniä mutta saajille ruohonjuuritasolla suuria kädenojennuksia eduskunnalta juhlavuonna.
Valiokunta pitää tärkeänä, että sosiaaliturvaa ja sen kannustavuutta sekä työllistymistä edistetään niin, että ruoka-avun tarve on mahdollisimman vähäinen. Todettakoon, että professori Juho Saaren eriarvoistumisen pysäyttämiseen tähtäävän työryhmän asettaminen on paikallaan. Lisäksi valiokunta ehdottaa 5 miljoonan euron lisäystä yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoitukseen. Tähän liittyen valiokunta ehdottaa lausumaa, jossa edellytetään, että maakuntauudistuksen yhteydessä huolehditaan siitä, että sosiaalialan tutkimuksen ja yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen voimavarat turvataan. Sosiaalialan osaamiskeskuksille osoitetaan miljoonan euron lisäys.
Turvakotitoiminnan määräraha nousee 2 miljoonalla eurolla. Tämän jälkeenkin turvakotipaikkoja on riittämättömästi. Kuten oikeusministeriön hallinnonalan yhteydessä todettiin, Istanbulin sopimuksen edellyttämä tukipuhelintoiminta on alkanut. Sopimus edellyttää myös kattavan turvakotiverkoston perustamista muun muassa seksuaalisen väkivallan uhreille.
Arvoisa puhemies! Arvokasta on se, että Suomen itsenäisyyden juhlavuonna hallitus panostaa historiallisen mittavasti sotiemme veteraanien palveluihin. Maksuttomien kotiin vietävien palveluiden järjestämiseen osoitetaan rahapelitoiminnan tuotosta ensi vuonna 20 miljoonaa euroa ja seuraavina vuosina 15 ja 5 miljoonaa euroa. Sotainvalidien haitta-aste alenee 10 prosenttiin, ja näin oikeus palveluihin laajenee. Rintamalisän ja muiden veteraanietuuksien tason turvaamiseen valiokunta esittää talousarvioon 180 000 euron lisäystä. Varmistaakseen veteraanien asianmukaiset edut valiokunta ehdottaa lausumaa, jossa edellytetään, että hallitus seuraa veteraanien kuntoutukseen ja kotiin vietäviin palveluihin osoitettujen määrärahojen riittävyyttä sekä palvelujen toimivuutta ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin, jotta kaikilla veteraaneilla on mahdollisuus päästä heille tarkoitettujen palveluiden piiriin.
Arvoisa puhemies! Kunta- ja terveysjaoston vastuulla oli yhteensä noin 24 miljardin euron osuus valtion talousarviosta. Esitän kiitokset kunta- ja terveysjaoston jäsenille, valiokuntaneuvokselle ja muulle henkilöstölle mittavasta ja ansiokkaasta työstä syksyn aikana. Lämpimät kiitokset myös ministereille hyvästä yhteistyöstä ja hyvän joulun toivotukset.