Arvoisa puhemies! Valiokunta käsittelee mietinnössään maatalouden kannattavuuskriisiä ja toteaa, että maataloustuotteiden markkinatilanne on vaikea Suomessa ja koko EU:ssa. Luonnonvarakeskus arvioi tilakohtaisen yrittäjätulon alenevan 9 400 euroon vuonna 2016. Maatalousyrityksistä 38 prosentilla ei ennusteen mukaan jää yrittäjätuloa lainkaan. Valiokunta pitää oikeansuuntaisina hallituksen päätöksiä, joilla on pyritty helpottamaan viljelijöiden taloudellista tilannetta, ja niiden vaikutus yrittäjätuloon on positiivinen.
Talousarvioesityksen yhteydessä päätettiin osoittaa yhteensä 50 miljoonaa euroa maatalouden kriisitoimien rahoittamiseen. Tästä suurin osa otettiin käyttöön vuoden 2016 kolmannessa lisätalousarviossa. Hallitusohjelman mukaisesti maatalouden kannattavuuden kasvuun panostetaan myös Maatilatalouden kehittämisrahaston kautta yhteensä 90 miljoonalla eurolla. Tästä 30 miljoonaa euroa sisältyy käsiteltävään talousarvioesitykseen. Valiokunta toteaa, että suuri velkamäärä, maataloustuotteiden markkinoiden epävakaus ja satotasojen vaihtelut ovat lisänneet maatalousyrittäjien riskiä, jolloin tuet ovat olleet tuottoja vakauttava tekijä.
Valiokunta pitää välttämättömänä maatilojen kannattavuuden parantamista myös muiden toimenpiteiden avulla. Viljelijät tarvitsevat konkreettisia toimenpiteitä, jotka auttavat nykyisen vaikean tilanteen yli, esimerkiksi laaja-alaista puolueetonta neuvontaa, sillä tilojen väliset kannattavuuserot ovat suuria, joten yksilöllisillä ratkaisuilla on keskeinen merkitys tilan kannattavuudelle. Näin ollen valiokunta lisää maaseudun elinkeinojen kehittämiseen suunnattavaa valtionapua 1,9 miljoonalla eurolla. Maatalouden kannattavuuden parantamiseksi valiokunta pitää edelleen tarpeellisena myös tilusjärjestelytoimintaa ja lisää 400 000 euroa kiinteistötoimitusten tukemiseen.
Valiokunta kiinnittää huomiota myös suomalaisen ruoantuotannon kilpailukyvyn parantamiseen ja toteaa, että markkinoissa on käyttämättömiä mahdollisuuksia, joita tulee hyödyntää hinnoittelussa. Valiokunta pitää tärkeänä kansallisen ruokaketjun kehittämiseen varattua määrärahaa ja korostaa, että onnistuneet vientiponnistelut vaativat kansainvälistä näkyvyyttä. Valiokunta lisää 100 000 euroa Arktiset Aromit ry:lle luonnontuotealan viennin ja siihen liittyvän matkailun edistämiseen. Valiokunta näkee edelleen tärkeänä myös julkisiin elintarvikehankintoihin liittyvän osaamisen lisäämisen, nostaa esiin EkoCentrian sektorilla tekemän laajan kehittämistyön ja lisää sille 150 000 euroa lähiruoan käytön edistämiseen.
Metsätalouden osalta valiokunta nostaa esiin puutuotannon kestävyyden turvaamisen ja toteaa, että uudistetun Kemera-järjestelmän ongelma ei syksyllä 2016 ole myönnettävien määrärahojen riittävyys vaan järjestelmän toimimattomuus. Hallinnollisista syistä johtuen Kemera-tukea on jäämässä käyttämättä noin 15 miljoonaa euroa vuonna 2016. Näin ollen valiokunta ehdottaa lausuman hyväksymistä: "Eduskunta edellyttää, että vuoden 2017 lisätalousarvioesityksessä momentille 30.40.44 lisätään vastaava määräraha kuin mitä vuodelle 2016 osoitetusta tuesta puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen jää käyttämättä." Lisäksi valiokunta lisää Suomen metsäkeskukselle 400 000 euroa Kemera-hakemusruuhkan purkamiseen ja hakemusten käsittelyyn liittyvän sähköisen järjestelmän kehittämiseen.
Valiokunta lisää määrärahoja myös 600 000 euroa 4H-järjestölle yrittäjyyttä ja nuorten työllisyyttä edistävään toimintaan, kylätoiminnan valtionapuun 250 000 euroa ja korostaa alue- ja paikallistasolla tapahtuvan toiminnan tukemista, 100 000 euroa hoitokalastukseen, 50 000 euroa Suomen Ammattikalastajaliitolle kaupallisen kalastuksen edistämiseen ja 50 000 euroa Tampereen yliopiston valtionapuun käytettäväksi eläinkokeita korvaavien vaihtoehtoisten tutkimusjärjestelmien kehittämiseen. Yhteensä valiokunnan tekemät lisäykset ovat 4 miljoonaa euroa.
Lopuksi haluan nostaa esiin vielä muutamat momentit, joiden määrärahaa valiokunta joutuu korjaamaan vuodesta toiseen. Valiokunta pitää menettelyä moitittavana ja pitää tärkeänä, että hallitus korjaa menettelyn vuoden 2018 talousarvioesityksessä. Tällaisia momentteja ovat muun muassa neuvontamomentti ja tuki 4H-toiminnalle.
Lopuksi haluan kiittää ministeriä ja jaoston jäseniä erinomaisesta yhteistyöstä tämän vuoden aikana.