Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsenille hyvästä yhteistyöstä valtiovarainvaliokunnan sisäministeriön hallinnonalaa koskevien päätösten osalta ja kiitos ministerille rakentavasta yhteistyöstä jaoston kanssa.
Poliisitoimi: Momentille esitetään 752,3 miljoonaa euroa, joka on 26,1 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2018. Valiokunta pitääkin hyvänä, että poliisin rahoitusta on pystytty viime vuosina lisäämään. Esityksellä turvataan sisäisen turvallisuuden selonteon linjaama 7 200 poliisin taso, ja poliisien määrän väheneminen on siten saatu pysähtymään. Valiokunta painottaa, että toiminnan kestävyyden kannalta on myös välttämätöntä osoittaa riittävät resurssit merkittävien lainsäädäntövelvoitteiden täytäntöönpanoon. Tehdyistä lisäyksistä huolimatta poliisin mahdollisuus varautua ennakoimattomiin muutoksiin nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä on heikentynyt. Toiminnan ja talouden suunnittelua tulisi voida toteuttaa nykyistä pidemmällä aikajänteellä kaikkien sisäisen turvallisuuden toimijoiden osalta. Poliisihallitus katsoo, että hallintovaliokunnan edellyttämä 7 850 henkilötyövuoden taso on nykyisessä turvallisuustilanteessa kestävä minimivaatimus. Tämä lisäys maksaa 32,9 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja nousee 80,2 miljoonaan euroon vuoteen 23 mennessä.
Tässä ajan säästämiseksi... Valiokunta nostaa esiin myös ennalta estävän toiminnan ja pitää erityisen tärkeänä lapsiin ja nuoriin kohdistettuja toimia. Näin ollen koulupoliisitoimintaa tulee entisestään kehittää ja jatkaa muun muassa väkivaltaisen radikalisoitumisen ja viharikosten torjumiseksi paikalliset ongelmat huomioiden. Myös poliisin aktiivinen puuttuminen lasten nettihyväksikäyttöön on edelleen ajankohtaista.
Valiokunta kiinnitti erityistä huomiota siihen, että vastaanottojärjestelmästä on kolmen vuoden aikana kadonnut yli 6 000 turvapaikanhakijaa. Eduskunta myönsi poliisille kuluvalle vuodelle lisämäärärahan tehostettuun ulkomaalaisvalvontaan laittomasti maassa olevien henkilöiden tavoittamiseksi. Valiokunta pitää välttämättömänä, että toimenpiteitä laittoman maassaolon ehkäisemiseksi ja hallitsemiseksi jatketaan määrätietoisesti. Valiokunta lisää momentille 770 000 euroa, josta osoitetaan 300 000 euroa ulkomaalaisvalvontaan kadonneiden henkilöiden tavoittamiseksi, 250 000 euroa lasten nettihyväksikäytön ennaltaehkäisyyn ja 220 000 euroa poliisilaitosten koulupoliisitoiminnan turvaamiseen ja kehittämiseen.
Sitten suojelupoliisin toimintamenoista sen verran, että siellä on lisäystä 10,5 miljoonaa euroa vuoteen 2018 nähden.
Rajavartiolaitoksesta: Aiemmin tehdyistä lisäyksistä huolimatta valiokunta on huolissaan Rajavartiolaitoksen rahoituksen riittävyydestä. Valiokunta nostaa lisäksi tässä yhteydessä esiin Senaatti-kiinteistöjen vuokramallin ja pitää tarpeellisena, että sitä arvioidaan ja kriittisesti uudelleen kehitetään. Valiokunta lisää momentille 480 000 euroa.
Pelastus- ja hätäkeskustoiminta: siitä sen verran, että valiokunta lisää momentille 900 000 euroa, josta osoitetaan 500 000 euroa hätäkeskuspäivystäjien koulutukseen, 300 000 euroa tutkimushankkeeseen palomiesten työturvallisuuden, toiminnan ja terveyden edistämiseksi sekä 100 000 euroa pelastustoimen toteuttaman Suomen ja Venäjän lähialueyhteistyön jatkamiseen ja kehittämiseen.
Arvoisa puhemies! Tässä aika alkaa loppua kesken. Minulla on vielä joitain kohtia koskien hätäkeskustoimintaa. Valiokunta lisää 500 000 euroa koulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseksi hätäkeskustoiminnassa.
Vielä lopuksi maahanmuutosta: Maahanmuuttoon esitetään sisäministeriön hallin-nonalalle yhteensä 193,1 miljoonaa euroa. Talousarvioesityksen laadinnassa on käytetty olettamuksena, että uusien hakijoiden määrä pysyy maltillisena ja vireille tulee noin 4 000 uutta turvapaikkahakemusta ensi vuonna. Tämän lisäksi uusintahakemuksia arvioidaan jätettävän noin 1 800 kappaletta. Valiokunta pitää myönteisenä, että sisäministeriö valmistelee muutoksia uudelleen jätettävien turvapaikkahakemusten rajoittamiseen ja rajamenettelyiden nopeuttamiseen EU:n sallimalla tavalla. Valiokunta katsoo, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden paluuta on edistettävä kaikin käytettävissä olevin keinoin. Vastaanottojärjestelmästä katoaa kuukausittain 1,1 prosenttia kirjoilla olevista henkilöistä. Vuonna 2019 määrän arvioidaan olevan noin 1 100 henkilöä.
Arvoisa puhemies! Olen ylittänyt aikani, joten tämä tässä tältä erää.