Arvoisa puhemies, värderade talman! Hallitusohjelmakirjauksen mukaan muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluille säädetään euromääräiset ylärajat. Kirjaus on osa hallitusohjelman yleistä tavoitetta estää ylivelkaantumista. Yrityssaatavien perintäkulut ovat monissa tapauksissa olleet merkittävästi suuremmat kuin kuluttajasaatavien perintäkulut, ja ne ovat olleet valvontaviranomaisen erityisen huomion kohteena jo useita vuosia. Korkeat perintäkulut ovatkin voineet osaltaan lisätä yritysten maksuvaikeuksia.
Hallitus on jo väliaikaisilla perintälaeilla auttanut koronaviruspandemian vuoksi ahdinkoon joutuneita yrityksiä. Sääntely on ollut onnistunutta, sillä valvontaviranomainen ei väliaikaisten lakien voimassaoloaikana ole saanut yhtä paljon yrityssaatavien perintäkuluihin liittyviä yhteydenottoja kuin aiemmin. Nyt toteuttamalla hallitusohjelmakirjaus tuodaan oikeudenmukaiset ja kohtuulliset yrityssaatavia koskevat perintäkulut lainsäädäntöön pysyvästi.
Ehdotuksen mukaan laissa säädettäisiin yrityssaatavien perintäkuluista yksityiskohtaisemmin kuin aiemmassa pysyvässä laissa. Yksittäisistä perintätoimista eli esimerkiksi maksumuistutuksesta, maksuvaatimuksesta ja maksusuunnitelman laatimisesta saisi jatkossa perintäkuluina veloittaa enintään tietyn, laissa säädetyn summan. Lisäksi velallisen kokonaiskuluvastuuta rajoitettaisiin ja velalliselle turvattaisiin riittävä aika huomautusten ja maksusuorituksen tekemiseen. Kuten väliaikaisia säännöksiä, ehdotettuja pysyviä säännöksiä sovellettaisiin paitsi yrityssaataviin myös muihin sellaisiin saataviin, jotka eivät ole kuluttajasaatavia. Tämä tarkoittaa, että säännösten piirissä olisivat siten myös sellaiset saatavat, joissa velallisena on esimerkiksi asunto-osakeyhtiö, yhdistys tai säätiö. Esityksen tavoitteena on siten parantaa myös velallisten yhdenvertaista kohtelua.
Värderade talman! Regeringen prioriterar att bekämpa överskuldsättning. Ett led i det är att säkerställa skälighet och enhetlighet då det kommer till indrivningskostnader. Hittills har enbart konsumentfordringarnas indrivningskostnader haft ett kostnadstak, och det vill regeringen nu ändra på.
Liksom i den temporära lagstiftningen skulle de permanenta bestämmelserna som föreslås tillämpas förutom på fordringar där gäldenären är ett företag även på andra fordringar som inte är konsumentfordringar. Det betyder att bestämmelserna skulle omfatta även sådana fordringar där gäldenären är till exempel ett bostadsaktiebolag, en förening eller en stiftelse. Målsättningen med förslaget är således också att förbättra likabehandlingen av gäldenärer.
Väliaikaisen lain valiokuntakäsittelyn yhteydessä tuotiin esiin tratan toimitustapaa koskevia muutostarpeita ja katsottiin, että tratta tulisi voida toimittaa yritysvelalliselle sähköisesti nykyistä laajemmin. Uudistuksia ei ollut mahdollista eduskuntakäsittelyn yhteydessä toteuttaa, sillä ne vaativat huolellista lainvalmistelua ja vaikutusten arviointia. No, nyt voin todeta, että perintäkirjeiden sähköisten toimittamistapojen laajentamismahdollisuuksia selvitettiin laajasti pysyvän lainsäädännön valmistelun yhteydessä, ja yhteiskunnan digitalisaatiokehitys on totta kai otettava huomioon myös perintäkirjeiden lähettämisessä mutta samalla huomioiden kuitenkin se, että velallisten asemaa ei heikennetä. Nyt ehdotetaan, että joustavoitettaisiin niitä edellytyksiä, joiden perusteella perintäkirjeitä voidaan toimittaa kuluttaja- tai yritysvelalliselle sähköisesti. Haluan myös korostaa, että perintäkirjettä ei esityksen mukaan saisi lähettää sähköisesti kuluttajalle, ellei tämä ole antanut siihen suostumustaan kirjallisesti tai sähköisesti. Tärkeää on myös, että niin kuluttajasaatavien kuin yrityssaatavienkin osalta pyritään varmistamaan, että perintäkirje myös tosiasiassa saavuttaa velallisen.
Koska perintäkuluja koskevat väliaikaiset säännökset ovat voimassa huhtikuun 30. päivään asti, ehdotetaan, että uudet säännökset tulisivat voimaan 1. toukokuuta 2022. On tärkeää, että velallismyönteinen perintäkulusääntely jatkuu katkeamatta. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia. — Keskusteluun, edustaja Ari Koponen, olkaa hyvä.