Arvoisa puhemies! Kyseessä on monelta osin iso uudistus, joka koskee Rikosseuraamuslaitoksen organisaatiota ja rikosseuraamusalan koulutusta. Uudistuksen tavoite on tärkeä, sillä alalle tarvitaan riittävästi koulutettua henkilöstöä myös tulevaisuudessa vastaamaan työvoimapulaan sekä parantamaan alan veto- ja pitovoimaa. Erityisesti koulutettujen vartijoiden riittävyys on välttämätöntä vankiloiden turvallisuuden, henkilöstön työturvallisuuden ja vankien oikeusturvan kannalta ottaen huomioon vankiloiden nykyisen ylitäyttöasteenkin, joka kuormittaa väistämättä arkea monelta osin. Puhumme paljon jatkuvasta oppimisesta ja moduulikoulutuksesta jatkuvan oppimisen mallina, ja myös rikosseuraamusalalla mahdollisuus suorittaa tutkinto työn ohessa voi madaltaa kynnystä kouluttautua alalle.
Puhemies! Henkilöstön määrää ei saa lisätä kuitenkaan laadun kustannuksella. Rikosseuraamusalan työ on vaativaa viranomaistyötä, jossa käytetään julkista valtaa ja kohdataan ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Turvallisuusosaamisen lisäksi tarvitaan lainsäädännön tuntemusta, vuorovaikutustaitoja sekä ymmärrystä kuntoutuksesta ja rikoksettomaan elämään tukemisesta. Koulutuksen laadusta ei siis voida tinkiä henkilöstöpulankaan aikana.
Valiokuntakäsittelyssä nousi aiheellisesti esiin eri koulutusväylissä opiskelevien asema ja yhdenvertaisuus. Kun samaan tutkintoon voi tulla kahden erilaisen väylän kautta, koulutuksen tavoitteiden, osaamisen tason ja opiskelijoiden oikeusturvan on toteuduttava yhdenvertaisesti. Työssäoppimismallissa on erityisesti huolehdittava siitä, että työpaikoilla on aikaa ja osaamista opiskelijoiden ohjaamiseen. Työssäoppiminen ei saa tarkoittaa henkilöstöpulan paikkaamista opiskelijoilla tai koulutusvastuun siirtämistä työpaikoille ilman riittäviä resursseja.
Puhemies! Toinen merkittävä huoli liittyy Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen asemaan. Sen erityistä tehtävää, osaamista ja koulutuksellista itsenäisyyttä on vaalittava myös organisaatiota uudistettaessa. Johtokunnan lakkauttamisen yhteydessä on esitetty huoli siitä, että koulutusta koskevaa päätösvaltaa siirtyy pedagogiselta asiantuntemukselta Rikosseuraamuslaitoksen operatiiviselle johdolle, eikä huoli ole täysin aiheeton.
Valiokuntakäsittelyssä esitystä on muutettu siten, että koulutuskeskuksen yhteyteen esitetään laajapohjaista neuvottelukuntaa. Sen ei kuitenkaan pidä jäädä muodolliseksi keskustelufoorumiksi, koska on aivan olennaista, että koulutuksen kehittämisessä on mukana pedagoginen, tutkimuksellinen ja rikosseuraamusalan monipuolinen asiantuntemus. Myös yhteistyön korkeakoulujen kanssa on jatkuttava vahvana. Se on rakentanut koulutuspolkuja tutkinnosta korkeakouluopintoihin ja yhdistänyt tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa käytännön työhön. Tätä osaamista ei pidä uudistuksessa hukata.
Arvoisa puhemies! Vankiloiden turvallisuus syntyy ovien, lukkojen ja valvontajärjestelmien lisäksi ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Rikosten uusimista pitäisi pystyä ehkäisemään nykyistäkin paremmin, ja valvonnan lisäksi osaamisella, kuntoutuksella, vuorovaikutuksella ja oikeanlaisella tuella on suuri merkitys rikoksetonta elämää ajatellen. Pidämme välttämättömänä, että uudistuksen vaikutuksia seurataan tarkasti ja ongelmiin puututaan nopeasti. Seurattavia asioita ovat erityisesti koulutettujen vartijoiden määrä, koulutuksen ja osaamisen laatu, opiskelijoiden yhdenvertaisuus, työpaikkaohjauksen toimivuus sekä koulutuskeskuksen asema ja resurssit.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Hänninen.