Arvoisa rouva puhemies! Me tämän lakiesityksen ykköskäsittelyssä jo esittelimmekin SDP:n vaihtoehtoista linjaa tälle hallituksen tuloverolakipaketille, mutta todettakoon nyt vielä, että kannamme tässä kyllä suurta huolta ja jopa ihmetystä siitä, että näinä aikoina kun hallitus ensin leikkasi kovasti pienituloisilta ja leikkasi myös palveluista, ihmisten, tavallisten suomalaisten palveluista, sitten yllättäen viime kevään kehysriihessä tehtiin linjanveto siitä, että löytyi yllättäen isoja, miljardien veronkevennysvaroja kaikkein rikkaimpien ja kaikkein varakkaimpien hyväksi. Tässähän sitten esimerkiksi tämä tuloveron kevennys, tämä marginaaliverokysymys, on historiallisen suuri tuloveron kevennys kaikkein rikkaimmille. Siinä me olemme ihmetelleet tätä hallituksen outoa linjaa tehdä arvovalintoja tänä päivänä. Nimittäin onhan niin, että tänä päivänä hallituksen toimesta tavallisen suomalaisen verotus on nostettu kireimmilleen kymmeneen vuoteen, ja olisi kuvitellut, että sitten kun sitä veronkevennysvaraa löytyy, olisi ollut sen tavallisen suomalaisen vuoro. Mutta näinhän tässä ei käynyt.
Olemme todenneet, että tämä hallituksen linja on varsin epäreilu. Tosiasiassa näistä veronkevennyksistä hyötyy vain silloin jos kuukausitulo on sellaista 9 000:ta euroa kuukaudessa. Ministeriaitiossa tulee vuodessa useita tuhansia euroja veronkevennyksiä, ja miljonäärille hallituksella on rahaa antaa jopa 100 000 euron veronkevennys. Toisaalta taas kun hallituspuolueet kovasti puhuvat, että tässä nyt kevennetään merkittävästi pieni- ja keskituloisten verotusta, on varsin tarpeellista katsoa, mitä sinne lompakkoon jää. Kun hallitus toisaalla tekee veronkiristyksiä — esimerkiksi järjestäytyneille palkansaajille tehdään täsmäveronkiristys tämän ay-liikkeen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poiston myötä, työhuonevähennys poistuu jne. — ja toisaalla myös työttömyysvakuutusmaksut nousevat hallituksen heikon työllisyydenhoidon johdosta, niin kuinka ollakaan lopputuloksena lompakkoon jää esimerkiksi pienituloiselle, 2 000 euroa tienaavalle miinusmerkki, 4 000 tienaavalle jää vain muutamia kymppejä ja 6 000 tienaavalle insinöörille voi jäädä vaikka plus miinus nolla.
Eli, puhemies, tämä on meidän mielestämme väärä linja. Silloin kun veronkevennysvaraa on, me kohdistaisimme kaiken veronkevennysvaran pieni- ja keskituloisille. Tämä on SDP:n linja.
Puhemies! Meillä on muitakin esityksiä tässä meidän vastalauseessamme. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen osalta haluaisimme tukea naisvaltaisia yrittäjiä, ja esitämme, että kotitalousvähennystä parannettaisiin hoito- ja hoiva- sekä kotitalousavun osalta, ja samoin meillä on sitten muutama lausuma.
Tässä yhteydessä, puhemies, haluan ensin esittää, että SDP:n vastalauseen mukaisesti 6. ja 7. lakiehdotus hylätään kokonaan, ja sitten esittelen tässä myös meiltä SDP:stä kaksi lausumaa. — Tarvitseeko nämä lukea ihan kokonaan, ilmeisesti?
Joo, ei tarvitse lukea. — Eli siis ensimmäinen lausumaesityksemme käsittelee kotitalousvähennyksen laajentamista siten, että se voitaisiin remonttitöissä ulottaa myös asunto-osakeyhtiöihin, eli siis kerros- ja rivitaloihin. Tämä on ensimmäinen lausuma.
Tämä toinen lausuma koskee listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennusta, jota pitäisi korjata. Viittaan tuossa muun muassa edellisessä pykälässä käytyyn keskusteluun tästä kyseisestä asiasta. Valtiovarainministeriön omat työryhmät, Järvikareen työryhmä ja sitä ennen myös Hetemäen työryhmä, ovat tätä toimenpidettä suositelleet, ja tässä toisessa lausumassa sitten esitämme tätä. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Jos se on ollut vastalauseessa, niin tiivis kertomus riittänee, eikö niin?
Edustaja Heinonen.