Arvoisa puhemies! Ampuma-aselakiin on tehty laaja muutos viimeksi heinäkuussa 2019. Muutokset perustuivat pääosin Euroopan unionin ampuma-aseita koskevan direktiivin muutoksiin. Ampuma-aselain muutoksen jälkeen on ampuma-aselakia sovellettaessa havaittu välttämättömiksi katsottavia muutostarpeita. Lisäksi Euroopan komissio käynnisti Suomea vastaan jäsenyysvelvoitteiden rikkomista koskevan menettelyn kesäkuussa 25 antamallaan virallisella huomautuksella. Komissio katsoo, että Suomi ei ole saattanut joitain ampuma-asedirektiivin ja sen täytäntöönpanodirektiivin säännöksiä asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Helmikuussa 2025 tuli voimaan Euroopan unionin ampuma-aseasetus, joka sisältää säännöksiä ampuma-aseiden, aseenosien sekä ampumatarvikkeiden viennistä ja tuonnista Euroopan unionin ja kolmansien maiden välillä. Ehdotetut muutokset perustuvat edellä mainittuihin syihin.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi ampuma-aselakiin sen soveltamista helpottavia muutoksia. Muutokset parantaisivat lain sovellettavuutta sekä harrastajan, ase-elinkeinon että viranomaisten kannalta. Tarkoituksena ei kuitenkaan olisi tehdä muutoksia ampuma-aselain lupa- ja valvontajärjestelmän perusteisiin.
Deaktivoitu ampuma-ase katsotaan Euroopan unionin asedirektiivissä tarkoitetuksi ilmoituksenvaraiseksi ampuma-aseeksi. Näin on myös voimassa olevassa kansallisessa lainsäädännössämme. Deaktivoitua ampuma-asetta koskeviin säännöksiin on tarkoituksenmukaista tehdä muutokset, joilla mahdollistetaan deaktivoidun ampuma-aseen säilyttäminen turvallisesti mutta kuitenkin toimivaa ampuma-asetta lievemmin säilytysvaatimuksin. Ampuma-aselain deaktivointia koskeva määritelmä on sidottu asedirektiivin täytäntöönpanoasetuksen mukaiseen deaktivointiin. Ampuma-aselain soveltamisala on kuitenkin täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa laajempi, minkä vuoksi esimerkiksi takaa ladattavien tykkien deaktivoiminen ei ole ollut mahdollista. Ehdotuksella mahdollistettaisiin tykkien ja muiden täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaan kuulumattomien ampuma-aseiden deaktivointi kansallisten vaatimusten täyttyessä. Nämä säädettäisiin sisäministeriön asetuksella. Sodanaikaisten ja sitä vanhempien tykkimallien deaktivointi olisi mahdollista poliisin tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Samoin tykkien säilyttäminen hyväksyttäisiin poliisilaitoksen tapauskohtaisen harkinnan perusteella.
Asekeräilijälle annettavaan aselupaan liitettävän hankkimisoikeuden maksimikestoa ehdotetaan pidennettäväksi viiteen vuoteen.
Ase-elinkeinonharjoittajien ilmoitusvelvollisuutta asetietojärjestelmään ehdotetaan selkeytettäväksi. Lisäksi ilmoitusvelvollisuutta ehdotetaan rajattavaksi siten, että elinkeinonharjoittajan tulisi ilmoitusten tekemisen sijaan pitää tiedostoa äänenvaimentimista ja latauslaitteista, joiden yksilöintiin ei ole Euroopan unionin tasolla velvoitetta ja joiden elinkaariseuranta ei siksi ole mahdollista. Tiedostonpito helpottaisi sekä ase-elinkeinonharjoittajien että valvontaviranomaisten toimintaa.
Aseluvan peruutusperusteisiin tehtiin vuonna 2019 asedirektiivimuutokseen perustunut muutos. Nyt ehdotetaan useiden muiden lupien ja hyväksyntöjen peruutusperusteiden yhdenmukaistamista vastaamaan soveltuvin osin aseluvan peruutusperusteita.
Ennen vuotta 1890 valmistetun mustaruutiaseen kuljettaminen ja säilyttäminen ei ole luvanvaraista. Luvanvaraista ei myöskään ole tällaisen mustaruutiaseen pitäminen museossa tai kokoelmassa, jos sillä ei ammuta. Säännöstä on ollut aikaisempaa vaikeampaa soveltaa sen jälkeen, kun Suomessa siirryttiin erillisten hankkimis- ja hallussapitolupien sijaan yhteen lupaan eli aselupaan. Tällaisten mustaruutiaseiden sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan vallinnutta käytäntöä. Ennen vuotta 1890 valmistettu mustaruutiase olisi siten ampuma-aselain soveltamisalaan kuuluva luvanvarainen ampuma-ase vain silloin, kun sitä käytettäisiin ampumiseen. Sääntely koskisi vain ennen vuotta 1890 valmistettuja aseyksilöitä.
Euroopan komission rikkomusmenettelyn takia ehdotetaan lakiin lisättäväksi nimenomainen säännös siitä, että poliisilla tulee olla tietojärjestelmä niiden tietojen säilyttämiseen, joiden osalta asedirektiivissä tätä edellytetään. Euroopan ampuma-asepassia koskevaan sääntelyyn ehdotetaan tehtäväksi muutoksia. Näiden lisäksi ehdotetaan rikkomusmenettelyyn perustuen joitakin muita muutoksia.
Lisäksi ehdotetuilla muutoksilla mahdollistettaisiin ampuma-aselainsäädännön osalta Poliisihallituksen ja puolustusministeriön vientivalvontatehtävien uudistaminen huomioiden Euroopan unionin ampuma-aseasetuksen sovellettavaksi tulo, mikä tapahtuu pääosin 12. päivä helmikuuta 2029. Tarvittavat muutokset toteutettaisiin erikseen annettavalla hallituksen esityksellä laiksi puolustustarvikkeiden viennistä annetun lain muuttamisesta.
Ampuma-aseen määritelmään ehdotetut muutokset mahdollistavat viranomaisille ruutikaasupaineella tai räjähdyspaineella toimivien etälamauttimien käytön ilman, että niiden käyttö viranomaisten voimankäyttöä koskevien säännösten mukaan katsottaisiin ampuma-aseen käytöksi. Sääntely olisi siten neutraali suhteessa etälamauttimien toimintaperiaatteeseen.
Arvoisa puhemies! Ehdotetulla sääntelyllä ei olisi tarkoitus muuttaa ampuma-aselainsäädännön perusteita. Sillä olisi kuitenkin tarkoitus helpottaa harrastajien asemaa muuttamalla sääntelyä heidän kannaltaan toimivammaksi. Tällaisia muutoksia olisivat erityisesti deaktivointia koskevien säännösten uudistaminen, antiikkiaseita koskevien säännösten uudistaminen sekä asekeräilijöiden aseluvan hankintaoikeuden pidentäminen. Ase-elinkeinonharjoittajien asemaa parannettaisiin selkeyttämällä ilmoitusvelvollisuutta koskevaa sääntelyä sekä poistamalla ilmoitusvelvollisuus niissä tapauksissa, joissa se aiheuttaa tarpeetonta työtä elinkeinolle ja valvontaviranomaiselle.
Aseturvallisuuden kannalta ehdotetut muutokset olisivat joko myönteisiä tai neutraaleja. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Kiitokset ministerille esittelystä. — Ja sitten edustaja Garedew.