Arvoisa puhemies! Suomi on pitkä ja hieno maa, ja maantieteellisesti laajassa maassa lentoliikenne on tärkeä osa liikennejärjestelmää. Suomi elää vientielinkeinoista, ja vientielinkeinot sijaitsevat joka puolella maata, pääosin tuolla maakunnissa, joten yhteydet sieltä edelleen Eurooppaan ja maailmalle ovat korvaamattoman tärkeitä. Ilahduttavalla tavalla Suomen matkailuelinkeino on myös viime vuosina kannatellut kansantalouden kasvua, ja matkailuelinkeinon kannalta tietysti lentoliikenne on myös aivan keskeisessä roolissa. Näinpä on hienoa, että hallitus on tuonut eduskunnalle esityksen lentoliikenteen valvontamaksun alentamisesta 10 prosentilla, ja näin ollen pystymme osaltamme huolehtimaan siitä, että lentoliikenne Suomessa säilyy kilpailukykyisenä. Tämä on oikein hyvä esitys, ja liikennevaliokunnan tekemä mietintö on varmasti sen mukainen, minkä eduskunta voi hyväksyä.
Asiakohta 4 · PTK 2019/56 vpTäysistunnon asiakohta · Ensimmäinen käsittelyHE 37/2019 vp | LIVM 7/2019 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 §:n muuttamisesta
Käsittelyvaihe · eduskunnan käsittelytiedot
01
Ensimmäinen käsittely
Puheenvuorot · kuka sanoi mitä
Kaikki asiakohtaan liittyvät puheenvuorot kokonaisina, lyhentämättöminä.
Ei puheenvuoroja näillä hakuehdoilla.
HA
Heikki Autto KokoomusPuheenvuoroklo 17.32
Lähde:Eduskunnan avoin data · Section + Speech + Voting·haettu 20.7.2026 klo 14.00