Arvoisa puhemies! Tämä mietintö on sisällöltään hyvinkin tekninen, mutta pidän hyvänä, että myös täällä salissa käydään läpi, mitä nämä meidän käsittelyymme tulevat mietinnöt pitävät sisällään. Eli sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 3/2019 valtiopäiviltä käsittelee työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain muuttamista siten, että työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen rahoitusta koskevat säännökset tulisivat voimaan toistaiseksi voimassa olevina.
Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen rahoitussäännökset ovat olleet väliaikaisina voimassa vuodesta 2005 alkaen. Näiden säännösten voimassaolo on päättymässä tämän vuoden lopussa. Nyt käsiteltävänä olevan mietinnön mukaan toistaiseksi voimassa olevuuden turvaavan lain on tarkoitus tulla voimaan 1. päivänä tammikuuta 2020. Tavoitteena on yhtenäistää työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen rahoitus muun erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen rahoituksen kanssa. Yhtenäistämiseen tähtäävää valmistelutyötä on hallituksen esityksen mukaan määrä jatkaa. Nykyiset väliaikaiset säännökset lisätään lakiin toistaiseksi voimassa olevina siihen saakka, kunnes työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen sekä muun erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen rahoitusten mahdollinen yhtenäistäminen jatkossa selviää.
Valiokunta pitää lakiehdotusta tarkoituksenmukaisena ja puoltaa sen hyväksymistä muuttamattomana. Valiokunnan mietintö on yksimielinen.