Arvoisa rouva puhemies! Nyt esitetään siis muutettavaksi terveydenhuoltolakia ja lakia kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Siinä muutoksessahan parannetaan Vaasan sairaanhoitopiirin väestön kielellisten oikeuksien toteutumista päivystyspalveluissa niin, että Vaasa liitetään laajan päivystyksen sairaalojen piiriin. Tällä hetkelläkin Vaasassa on jo kattavat päivystyspalvelut, mutta tällä muutoksella ne sitten lisääntyvät vielä kahdella erikoisalalla. On samalla kuitenkin huomioitava, että päivystyspalvelujen valtakunnallista toimivuutta tulee tarkastella ympäri Suomen niin, että ihmiset ovat tasavertaisessa, yhdenvertaisessa asemassa sekä saatavuuden että kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta.
Toinen asia, mitä valiokunnassa tämän lain käsittelyssä käsiteltiin, oli lausunnot, joita tarvitaan tuomioistuimille, lääketieteelliset lausunnot, ja tämä uudistus liittyy vakuutuslääkärijärjestelmän kehittämiseen, jonka tavoitteena on lisätä vakuutuslääkärijärjestelmän läpinäkyvyyttä ja kansalaisten luottamusta järjestelmään. On hieno asia, että tämä saatiin nyt tässä sovittua niin, että voidaan tätä kautta lisätä oikeusvarmuutta ja lääketieteellisen arvion läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta. Tämä on tarkoitus tehdä niin, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri perustaa asiantuntijaryhmän, johon kaikki yliopistollista sairaalaa ylläpitävät sairaanhoitopiirit nimeävät asiantuntijoita. Tällä hetkellä niitten lausuntojen pyytäminen on ollut maltillista, mutta kun tämä lakimuutos nyt tulee, niin on huolehdittava siitä, että seurataan näitten lausuntojen määrää. Kun ne asiantuntijat eri yliopistosairaaloista ne lausunnot sitten antavat, siihen käytetään heidän arvokasta työaikaansa, joka on sieltä kliinisestä työstä usein pois, ja he ovat huippuasiantuntijoita. Eli tulee seurata näitten lausuntojen määrää ja myöskin niitä korvauksia ja sitä, että ne korvaukset sitten vastaavat sitä työmäärää, minkä verran nämä henkilöt, asiantuntijat, ovat sieltä töistä pois.