Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen tavoitteena on panna osittain täytäntöön kalastusalan työtä koskeva Euroopan neuvoston direktiivi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että myös alle 24-metriset alukset otetaan lain soveltamispiiriin niiden säännösten osalta, jotka koskevat aluksen asuintiloja, ruoka- ja ruokahuoltoa. Tämä direktiivi koskee merialueella tapahtuvaa kalastusta.
Mietinnössään työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä. Lausuntopalautteessa Suomen Ammattikalastajaliitto kiinnitti huomiota seikkoihin, joista on tarkoitus säätää erikseen tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Arvoisa puhemies! Pidän tärkeänä, että kalastusalaa koskevissa muutoksissa kuullaan herkällä korvalla ammattikalastajia, jotka tekevät arvokasta työtä ruokahuoltomme ja ravintomme turvaamiseksi. On tärkeää, että parannamme työntekijöiden oloja kansainvälisellä sopimuksella, mutta tärkeää on myös se, että kansalliset erityispiirteet voidaan ottaa huomioon. Kalastuselinkeinosta puhuttaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, että meidän olisi tärkeää lisätä kotimaisen kalan käyttöä. Kotimaisen kalan käytön nosto onnistuu vain sitä kautta, että ammattikalastusta ja myös kalanviljelytuotantoa edistetään. On myös huomattava se, että kalastuselinkeino tuo huomattavasti työtä haja-asutusalueille.
Kala on terveellistä ravintoa mutta tuomme sitä aivan liikaa ulkomailta. Olisi niin ympäristön kuin maamme talouden kannalta parempi, jos voisimme käyttää terveellistä ja turvallista lähikalaa. Suomalaiset syövät yhä enemmän kalaa, mutta sitä tuodaan yhä enemmän ulkomailta. Luonnonvarakeskuksen mukaan kalan kysyntä on maassamme lähes kaksinkertaistunut 1980-luvulta mutta 2000-luvulla kotimaisen kalan kulutus on vähentynyt noin kolmanneksella. Tuontikalan osuus on jo yli 80 prosenttia. Miten voisimme tehdä tässä asiassa suunnanmuutoksen? Ainakin voisimme vaikuttaa asiaan sillä tavalla, että suosisimme julkisissa ja myös yksityisissä kalahankinnoissa kotimaista kalaa.
Arvoisa puhemies! Keskusta pitää erittäin tärkeänä, että me turvaamme kotimaisen kalastuselinkeinon ja myös vapaa-ajankalastajien mahdollisuudet. Hallitusohjelmassa on huomioitu erinomaisesti kalastuselinkeino ja kotimaisen kalan saanti kuluttajille. Siihen voimme olla erittäin tyytyväisiä, ja näitäkin asioita on tärkeää viedä yhdessä eteenpäin.