Arvoisa rouva puhemies! Liikenne- ja viestintävaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä mikroliikkumista koskevasta hallituksen esityksestä 12/2024. Valiokunta pitää mietinnössään liikenteen turvallisuutta ensiarvoisen tärkeänä. Valiokunta on tyytyväinen siitä, että esityksellä luodaan mikroliikkumista ohjaavaa lainsäädäntöä ja annetaan kaupungeille ja kunnille entistä tehokkaampia keinoja mikroliikkumisen hallintaan sekä liikenneturvallisuuden ja esteettömyyden parantamiseen. Valiokunta ehdottaa esitykseen muutosta, jonka mukaan tieliikennelaissa säädetään sähköpotkulautojen ja muiden kevyiden sähköajoneuvojen kuljettamiselle 15 vuoden ikäraja.
Hallituksen esityksen mukaan sähköpotkulaudalla ja kevyillä sähköajoneuvoilla ajamiseen tulisi promilleraja 0,5. Raja koskisi myös sellaisia sähköpyöriä, joissa sähköavustus toimii ilman, että pyörää poljetaan. Valiokunta pitää erittäin hyvänä myös sääntelyn ennalta estävän vaikutuksen kannalta, että liikennejuopumussääntely ulotetaan koskemaan mikroliikkumista. Selkeä kielto ja selkeät rajat päihtymykselle antavat painavan ja liikenneturvallisuutta edistävän viestin siitä, etteivät päihteet ja ajoneuvon kuljettaminen sovi yhteen. Lisäksi esityksen mukaan nykyinen polkupyöräilyn suojakypärän vahva käyttösuositus laajennetaan osaltaan liikenneturvallisuutta edistävänä toimena myös mikroliikkumiseen.
Muutama sana mikroliikkumisen ikärajasta:
Liikenne- ja viestintävaliokunta on poistanut perustuslakivaliokunnan lausunnossaan edellyttämällä tavalla 1. lakiehdotuksesta säännöksen, jonka mukaan kunta voi liittää mikroliikennelupaan kuljettajien ikävaatimuksia koskevia lupaehtoja. Valiokunta on tehnyt lakiehdotuksiin lisäksi eräitä muita pienempiä, muun muassa perustuslakivaliokunnan lausunnossa edellytettyjä muutoksia.
Valiokunta on käsitellyt mietinnössään monipuolisesti lasten ja nuorten kevyiden sähköajoneuvojen käyttämiseen liittyviä näkökohtia, lasten kehitykseen liittyviä näkökohtia, saatavilla olevia onnettomuustilastoja ja mahdollisen ikärajasääntelyn vaikutusarvioita. Asiantuntijakuulemisessa asiantuntijat ovat olleet varsin yhtenäisesti sitä mieltä, että mikroliikkumisen laissa säädetty ikäraja parantaisi lasten liikenneturvallisuutta. Valiokunta painottaa mietinnössään kuitenkin myös kasvattajien roolia liikenneturvallisuuden varmistamisessa muun muassa lasten ja nuorten liikenneosaamisen ja asenteiden kannalta.
Saatavilla olevat kevyiden sähköajoneuvojen onnettomuustilastot ovat tällä hetkellä puutteellisia, mutta ne osoittavat, että lapsille ja nuorille tapahtuu edelleen varsin paljon liikenneonnettomuuksia. Onnettomuustilastojen ja myöskin liikenneturvallisuuden parantumista koskevien vaikutusarvioiden voidaan katsoa siten tukevan ikärajasääntelyn tarpeellisuutta ja oikeasuhtaisuutta.
Valiokunta katsoo mietinnössään, että kevyiden sähköajoneuvojen kuljettamisen ikäraja on tarkoituksenmukaista asettaa lailla 15 ikävuoteen. Tämän ikärajan voidaan katsoa olevan oikeassa suhteessa näiden ajoneuvojen kuljettamiseen sisältyviin riskeihin ja vaadittaviin taitoihin. Valiokunta katsoo, että 15 vuoden ikärajan asettaminen parantaa erityisesti lasten liikenneturvallisuutta.
Ikäraja koskee sekä yksityisomisteisia että vuokrattavia kevyitä sähköajoneuvoja. Kevyttä sähköajoneuvoa ei saa myöskään luovuttaa alle 15-vuotiaan kuljetettavaksi, ja luovuttamisesta voidaan määrätä luovuttajalle liikennevirhemaksu. Luovuttamiskielto koskee myös sähköpotkulautoja vuokraavia yrityksiä, joten myös niille voidaan määrätä luovuttamisesta liikennevirhemaksu. Valiokunta pitää välttämättömänä, että mikroliikenneluvan haltijat kehittävät jatkossa palvelujaan siten, että ne pystyvät aiempaa selkeästi paremmin valvomaan palvelujensa käyttöä myös ikärajojen osalta.
Ikäraja ja luovutuskielto eivät koske miltään osin liikkumisesteisen henkilön kuljettamaa kevyttä sähköajoneuvoa, joka on tarkoitettu yksinomaan liikkumisesteisen henkilön käyttöön. Selkeyden vuoksi valiokunta toteaa vielä mietinnössään, että ikärajasääntely ja luovuttamiskielto eivät koske myöskään sähköavusteisen polkupyörän tai moottorilla varustetun polkupyörän kuljettamista.
Mietinnön yhteydessä on käsitelty toimenpidealoite 50/2024. Valiokunta pitää toimenpidealoitteen tavoitteita hyvinä ja katsoo, että ne vastaavat monelta osin nyt käsittelyssä olevan hallituksen esityksen tavoitteita ja esityksessä tehtyjä sääntelyehdotuksia. Valiokunta kuitenkin ehdottaa, että toimenpidealoite hylätään.
Arvoisa rouva puhemies! Valiokunta pitää mietinnössään esityksen tavoitteita erittäin tärkeinä muun muassa kuntien toimintamahdollisuuksien ja liikenneturvallisuuden kannalta. Tästä syystä valiokunta painottaa sääntelyn toimivuuden seurannan ja sääntelyn vaikutusten arvioinnin jatkuvaa tarvetta. Uusi kevyiden sähköajoneuvojen ikärajasääntely vaatii myös riittävän tehokasta viestintää ja liikennevalvontaa.
Valiokunta ehdottaa eduskunnan hyväksyttäväksi lausumaa, jonka mukaan ”eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa tarkasti mikroliikkumista koskevan sääntelyn toimivuutta ja vaikutuksia ja ryhtyy tarvittaessa pikaisesti lainsäädännöllisiin ja mahdollisiin muihin toimenpiteisiin sääntelyn tavoitteiden toteutumisen ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi”.
Arvoisa rouva puhemies! Valiokunnan mietintö on yksimielinen.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Seuraavaksi edustaja Aittakumpu — taitaa olla poissa. — Edustaja Hänninen, olkaa hyvä.