Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa annettua lakia — eli tämän nimistä lakia. Sen taustalla on siis se, että julkisuudessa syksyllä 23 oli tapaus, jossa murhasta kuolemanrangaistukseen tuomittu irakilaismies oleskeli Suomessa. Media selvitti tämän, ja tästä tuli julkista keskustelua. Tämän esityksen muutoksen tavoitteena on laajentaa tämän nykyisen lain soveltamisalaa ja selventää viranomaisten toimivaltaa ja poistaa lainsäädännön aukkokohtia juuri tällaisten tapausten varalta, ettei käy niin, ettei voida mitään tehdä ja toimia, vaikka kaikki tietävät, että tämmöinen tapaus ja tilanne Suomessa on.
Nykysääntely voi johtaa siihen, että kuolemanrangaistukseen tuomittu Suomen kansalainen tai Suomessa kotipaikkansa omaava henkilö, joka pakoilee rangaistuksen täytäntöönpanoa, välttyy kokonaan rangaistukselta, vaikka kyseessä olisi vakava Suomessakin rangaistavaksi säädetty teko, kuten esimerkiksi murha. Jokainen ymmärtää, että jos on henkilö, joka on tuomittu murhasta, ja sitten hän on Suomessa ja käykin niin, että hän on saanut kotimaassa sitten kuolemanrangaistuksen, joka sen lain puitteissa on täysin mahdollista, niin me emme voi sinne tietenkään sitten palauttaa pyynnöstäkään, kun siellä on kuolemanrangaistusuhka, näistä kansainvälisistä sopimuksista ja perustuslaista johtuen, ja sittenhän tämä henkilö ei saisi lainkaan tuota rangaistusta. Tällä muutoksella annettaisiin Suomen viranomaisille toimivalta muuntaa vieraassa valtiossa Suomen kansalaiselle tai Suomessa kotipaikkansa omaavalle henkilölle tuo määrätty kuolemanrangaistus Suomessa täytäntöön pantavaksi vapauteen kohdistuvaksi seuraamukseksi.
Tosiaan tavoitteena on mahdollistaa tehokas rikosvastuun toteutuminen myös sellaisissa tilanteissa, joissa Suomen kansalaiselle tai henkilölle, jonka kotipaikka on täällä, on tosiaan vieraassa valtiossa määrätty kuolemanrangaistus, eikä sitä voida tietysti panna täällä täytäntöön eikä palauttaa henkilöä minnekään.
Lausuntokierroksella useat lausunnonantajat pitivät hallituksen esityksen tavoitteita rikosvastuun toteuttamiseksi ja kuolemanrangaistuksen muuntamismahdollisuuden säätämiseksi tarkoituksenmukaisina ja kannatettavina. Tietysti todettiin se, että varmasti jäävät hyvin vähäisiksi nämä soveltamismahdollisuudet, mutta haluttiin kuitenkin poistaa tämä aukko lainsäädännöstä.
Tällä ei juurikaan ole arvioitavissa taloudellisia vaikutuksia näiden tapausten harvinaisen määrän vuoksi. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Hänninen, olkaa hyvä.