Arvoisa puhemies! Maatalousjaoston jäsenet ovat tehneet hyvää työtä, lämmin kiitos siitä jokaiselle. Työmme oli tehokasta ja yksituumaista. Valtiovarainvaliokunta on lisännyt talousarvioon noin 40 miljoonaa euroa, joista 4 080 000 euroa kohdentuu maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan. Seuraavaksi käyn lyhyesti läpi maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muutoksia ja pääkohtia.
Arvoisa puhemies! Valiokunnassa on yksimielisyys siitä, että maataloustuotanto on poikkeuksellisen suuressa kannattavuuskriisissä. Tilojen taloudellisiin ongelmiin liittyy monia tekijöitä. Iso ongelma on tuottajahintojen lasku. Venäjän tuontirajoitukset aiheuttavat niin ikään suuria tulonmenetyksiä sektorille. Panoshinnat ovat kuitenkin säilyneet ennallaan. Sääolot ovat lisänneet menetyksiä ja tuoneet lisäkustannuksia. Tilojen on myös aikaisempaa vaikeampi saada rahoitusta. Kokonaisuus on tiloilla vaikea, ja valiokunta on siitä erittäin huolestunut. Maatilojen kannattavuutta on välttämätöntä parantaa, ja vain siten voidaan turvata kotimaisen elintarviketeollisuuden raaka-ainetarpeet sekä lähi- ja luomuruokatuotanto. Valiokunta korostaa, että niukat tuet tulee kohdentaa mahdollisimman vaikuttavalla tavalla.
Arvoisa puhemies! Valiokunta katsoo, että tarjottavat neuvontapalvelut turvaavat osaltaan maatalouden toimintaedellytyksiä ja tuella on parhaimmillaan moninkertainen vipuvaikutus. Valiokunta lisää momentille "Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen" 1,3 miljoonaa euroa, josta se osoittaa ProAgrialle 1 252 000 euroa asiantuntijapalveluihin ja 48 000 euroa Suomen Hevostietokeskus ry:lle neuvontatyöhön ja sähköisten palvelujen kehittämiseen.
Valiokunta haluaa myös korostaa nuorten hyvinvointia ja työelämävalmiuksia edistävää vapaaehtoistyötä ja lisää 600 000 euroa 4H-toimintaan. Niin ikään kylätoiminta on tärkeä maaseudun kehittämisessä, ja Suomen yli 3 100 kyläyhdistystä ovat osoittaneet vastuuta tässä työssä. Valiokunta lisää kylätoiminnan valtionapuun 500 000 euroa ja toteaa lisäksi, että pääosa momentilta myönnettävästä valtionavusta tulee kohdentaa alue- ja paikallistason toimintaan.
Valiokunta lisää Maaseutuviraston toimintamenoihin 400 000 euroa mobiilivalvonnan toteuttamiseen aikataulussa.
Suomen puhtailla elintarvikkeilla sekä vitamiinipitoisilla luonnontuotteilla voi parhaimmillaan olla merkittävät vientimahdollisuudet. On hyvä, että valiokunta päätti tukea 130 000 eurolla Arktiset Aromit ry:tä luonnontuotteiden vientiedellytysten ja matkailukytkennän kehittämiseksi.
Tilojen kannattavuutta parannetaan myös siten, että tilusten sijoitusta nykyaikaistetaan ja tiivistetään kokoamalla lohkoja yhteen. Valiokunta lisää kiinteistötoimitusten tukemisen momentille 500 000 euroa.
Haluan myös mainita eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä kehittävälle Tampereen yliopiston vaihtoehtomenetelmäkeskukselle myönnettävän 100 000 euron lisäyksen tutkimusmenetelmien kehittämiseen.
Arvoisa puhemies! Biotalous on kaikkien huulilla ja tutkimustarpeet kasvussa. Valiokunta on huolissaan viime kaudella perustetun Luonnonvarakeskuksen toimintamäärärahan riittävyydestä. Tutkimuslaitosten fuusio tehtiin tehostamaan toimintaa, mutta sen synnyttämät synergiaedut toteutuvat viiveellä. Lukessa on tehty jo paljon toimintojen supistamista, ja talousarvioesitys tarkoittaa, että niukalla linjalla täytyy jatkaa. Valiokunta on huolissaan Luken kyvystä selvitä tehtävistään, sillä Lukella on keskeinen vastuu siitä, miten biotalouteen kohdistuvat odotukset lunastetaan. Olen iloinen, että valiokunta päätti lisätä 400 000 euroa Euroopan metsäinstituutin rahoitusosuuden korottamiseen. Instituutin rooli on kasvanut niin ikään metsiin kohdistuvan kiinnostuksen lisääntymisen vuoksi, mutta myös biotalouden, ilmaston ja maaseudun kehittämisen osalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että EFI pysyy myös jatkossa Suomessa.
Arvoisa puhemies! Lopuksi luonnonvarataloudesta. Momentin määräraha kasvaa 5,77 miljoonalla eurolla tähän vuoteen verrattuna. Se antaa mahdollisuudet useita toimialoja koskevien luonnonvara- ja biotaloushankkeiden toteuttamiseen. Valiokunta pitää hyvänä, että petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen tarkoitettua määrärahaa on pystytty korottamaan. Valiokunta pitää hyvänä tavoitteena monipuolistaa ja lisätä puunkäyttöä sekä kasvattaa sen jalostusarvoa. Tältä momentilta leikataan tukia, mutta valiokunta pitää tärkeänä, että pienentyneitä (Puhemies koputtaa) tukituloja kohdistetaan vaikuttavammalla tavalla, ja toimintatapoja tulee samalla muuttaa.
Tässä yhteydessä haluan vielä kiittää jaoston ja valiokunnan jäseniä ja toivottaa kaikille hyvää joulua.