Arvoisa puhemies! Kyseessä on maa‑ ja metsätalousministeriön hallinnonala. Valtiovarainvaliokunta on huolestunut maatalouden jo pitkään jatkuneesta heikosta kannattavuudesta. Perusongelmaksi on noussut maatilatalouden tulojen riittämättömyys suhteellisesti nopeammin kasvaneiden kustannusten kattamiseen. Näin ollen valiokunta pitää tärkeänä, että hallitusohjelman mukaisesti maataloustukia kohdennetaan nimenomaan ruoantuotantoon ja vaikutetaan kansainvälisissä neuvotteluissa tukipolitiikan uudistamiseen ruoantuotantoa edistäväksi ja maatalouden kannattavuutta parantavaksi.
Valiokunta nostaa lisäksi esiin aktiiviviljelyksessä olevien korvauskelvottomien peltojen saattamisen korvausvelvollisuuden piiriin hallitusohjelmassa sovitulla tavalla, mikä parantaa kyseisten tilojen asemaa ja kannattavuutta.
Valiokunta nostaa esiin myös hevostalouden, joka tukee sekä maatalouden kannattavuutta että maaseudun elinvoimaa. Suomenhevosen asema kansallisrotuna on turvattava. [Sofia Vikman: Hienoa!] Hallituksen tulee valmistella toimia, joilla parannetaan suomenhevosten kasvatustoiminnan edellytyksiä.
Arvoisa puhemies! Valiokunta toteaa, että kestävä metsätalous on ollut vuosikymmenten ajan Suomen hyvinvoinnin perusta. Sen vuoksi on tärkeää, että hoidetun metsämaan hiilinielu pysyy suurena. Luonnonvarakeskuksen toimintamenoihin esitetään noin 84,7 miljoonaa euroa. Valiokunta lisää momentille 350 000 euroa Jokioisten tutkimusnavetan laitehankintoihin.
Valtionavustus maatalouden neuvontapalveluihin: Valiokunta pitää momentin määrärahalla toteutettavaa suomen‑ ja ruotsinkielistä neuvontaa edelleen tarpeellisena pitkittyneessä maatalouden kannattavuuskriisissä. Valiokunta lisää momentille 870 000 euroa, josta 800 000 ProAgrialle ja 70 000 Suomen Hevostietokeskus ry:lle.
Valtionavustus 4H-toimintaan: Momentille esitetään noin 3,8 miljoonaa euroa. Valiokunta pitää 4H-järjestön toimintaa tärkeänä ja toteaa, että se vastaa hyvin olemassa oleviin tarpeisiin. Valiokunta lisää momentille 150 000 euroa.
Arvoisa puhemies! Tukimaksut ja niiden viivästyminen: Valiokunta pitää tapahtunutta maksujen viivästystä teknisten ongelmien vuoksi erittäin vakavana ja viljelijöiden kannalta kohtuuttomana. Viraston tulee toimia tehokkaasti ja huolehtia tukimaksujen toteuttamisesta asiakaslähtöisesti.
Biokaasutuotanto: Momentille esitetään 5 miljoonaa euroa, joka on miljoona euroa enemmän kuin vuoden 23 varsinaisessa talousarviossa. Valiokunnan mielestä on tärkeää kiinnittää huomiota biokaasulaitosten hallinnollisen taakan ja maksujen minimoimiseen sekä siihen, ettei hallinnollisen vastuun jakautuminen eri hallinnonaloille vaikeuta tukien hyödyntämistä.
Arvoisa puhemies! Valiokunta nostaa esiin myös afrikkalaisen sikaruton, joka on vakava lakisääteisesti vastustettava eläintauti. Valiokunta lisää momentille 100 000 euroa villisioista aiheutuvan afrikkalaisen sikaruton riskin pienentämiseen.
Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen: Momentille esitetään 8,85 miljoonaa euroa. Valiokunta kiinnittää vakavaa huomiota pahenevaan suurpeto-ongelmaan ja nostaa esiin eduskunnan hyväksymän maa‑ ja metsätalousvaliokunnan mietinnön, jossa pidetään kannanhoidollista metsästystä välttämättömänä sosiaalisen kestävyyden turvaamiseksi muiden rinnakkaiseloa parantavien toimien ohella. Valtiovarainvaliokunta pitää valtiontalouden kannalta tärkeänä, että hallitus ryhtyy ripeästi toimenpiteisiin, jotta petokorvaukset saadaan alenevalle uralle.
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa kasvu‑ ja kuiviketurve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi, ja siinä linjataan, että turvepeltoja käytetään jatkossakin huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamiseksi. Valiokunta myös korostaa, että kasvu‑ ja kuiviketurpeen taloudellisesti kannattava tuotanto linkittyy energiaturpeen nostoon.
Valtionavustus Suomen metsäkeskukselle: Momentille esitetään noin 43 miljoonaa euroa, joka on kaksi miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 23 varsinaisessa talousarviossa. Metsäkeskuksessa on käynnissä taloudellisista ja tuotannollisista syistä muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa enintään 80 henkilötyövuoden irtisanomiseen. Suomen metsäkeskuksen rahoituksen on turvattava jatkossakin laadukkaan metsävaratiedon kehittäminen ja ylläpitäminen, niin ikään neuvontapalvelujen kattavuus on varmistettava huomioiden metsätalousvaltaiset seutukunnat sekä alueellisen metsäosaamisen säilyminen.
Valiokunta on tyytyväinen siihen, että hallitus täydensi esitystä ja lisäsi momentille 960 000 euroa ampumaratojen ympäristölupahankkeen rahoitukseen. [Perussuomalaisten ryhmästä: Kyllä!] Valiokunnan mielestä on välttämätöntä, että ampumarataverkoston ylläpitoa ja laajentamista kehitetään myös maanpuolustuksen näkökulmasta.
Valiokunta korostaa myös hoitokalastuksen merkitystä. Sen avulla on mahdollista poistaa tehokkaasti fosforia rehevöityneistä vesistöistä. Valiokunta lisää momentille 400 000 euroa.
Arvoisa puhemies! Kiitän ministeriä hyvästä yhteistyöstä ja ennen kaikkea valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston jäseniä erinomaisesta työskentelystä. Me saimme tämän paperin hyvällä yhteistyöllä ja ‑ymmärryksellä valmiiksi. — Kiitän.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Ja sitten ministeri Essayah. [Sari Essayah: Minkä verran aikaa?] — Viisi minuuttia.