Arvoisa puhemies! Heti alkuun kiitokset jaostolle, valiokuntaneuvoksille ja ministerille hyvästä yhteistyöstä. Ympäristöministe-riön pääluokkaan esitetään noin 240 miljoonaa euroa, joka on lähes 116 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna. Hallinnonalalle kohdennettiin viime kaudella noin 140 miljoonan lisäpanostukset, ja ensi vuonna nämä määräaikaiset panostukset päättyvät. Ympäristöministeriön pääluokka on pääluokista pienin, mutta ohjausroolinsa myötä sillä on kuitenkin suuri merkitys muun muassa ilmastotavoitteiden saavuttamisessa ja luontokadon pysäyttämisessä.
Puhemies! Järjestöjen avustukseen esitetään noin puolet vähemmän kuin kuluvana vuonna. Valiokunta pitää tätä määrärahaa niukkana, korostaa järjestöjen arvokasta työtä ja lisää momentille määrärahaa Pidä Saaristo Siistinä ry:lle ja Suomen Metsästäjäliitolle. Valiokunta on huolissaan vesiensuojeluun käytettävien määrärahojen alenemisesta. Myös avustus kuntien ilmastosuunnitelmien laatimiseen poistetaan. Kirjoitamme mietinnössämme Helmi-ohjelmasta ja Metso-ohjelmasta, joita pidämme merkittävinä.
Valiokunta pitää avustuksia vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitoon tärkeinä ja nostaa esiin esitettyä laajemminkin tarpeen vahingoittuneiden eläinten hoitoon eläinsuojelulain mukaisesti. Valiokunta lisää momentille määrärahaa Heinolan Lintutarhalle.
Valiokunta on tyytyväinen, että hallitus on tunnistanut kiertotalouden edistämisen mahdollisuudet, ja korostamme sen merkitystä. Valiokunta nostaa esiin Metsähallituksen työllistävän vaikutuksen, ja korostamme myös muun muassa luontokohteiden saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Valiokunta lisää määrärahaa erinäisiin kansallispuistojen luonto- ja kulttuurikohteisiin. Pilaantuneiden alueiden kunnostuksen määrärahojen valiokunta toteaa olevan niukat, ja se lisää momentille määrärahaa kahteen eri hankkeeseen.
Sitten siirrytään asumisen puolelle. Asumisneuvontaan esitetään kaksi miljoonaa euroa, mikä on puolet kuluvan vuoden tasosta. Toteamme, että asumisneuvonta on toimiva keino ennaltaehkäistä asumisen ongelmia. Odotettavissa on, että neuvonnan tarve kasvaa muun muassa sosiaaliturvan leikkauksien myötä. Pidämme hyvänä, että pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi käynnistetään ohjelma, ja sen ohella on hyvä kiinnittää huomiota asunnottomuuteen yleisestikin.
Korjausavustusten osalta todetaan, että määrärahaa niihin osoitetaan merkittävästi vähemmän kuin viime vuosina. Vaikka rakennusalan haasteissa nyt on kyse pääosin uustuotannon ongelmista, nostamme kuitenkin esiin myös korjausavustusten mahdollisuudet alan haasteiden helpottamisessa sekä niiden merkityksen muun muassa iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamisessa. Ensi vuoden korkotukilainavaltuus on puolitoista miljardia euroa, mikä on 450 miljoonaa euroa kuluvaa vuotta alempi. ARA-tuotannon edellytykset ovat kuitenkin tällä hetkellä hyvät, ja valiokunta katsoo, että korkotukivaltuuden riittävyyttä on hyvä seurata.
Puhemies! Valtion asuntorahastosta tehdään ensi vuonna ylimääräinen 500 miljoonan euron tuloutus hallituksen investointiohjelman rahoittamiseksi. Valiokunnan kuulemisessa tuotiin esiin, että nykyisellä korkotasolla rahaston kassa pystyy karkeasti arvioiden kattamaan sillä olevat taloudelliset sitoumukset seuraavat kymmenen vuotta. Tämän jälkeen olisi varauduttava huolehtimaan tehdyistä sitoumuksista valtion budjettivaroin. Valiokunta pitää hyvänä, että ympäristöministeriö on asettanut selvitysryhmän arvioimaan muun muassa valtion tukeman asuntotuotannon kehittämistarpeita ja myös Valtion asuntorahaston osalta selvittämään vaihtoehdot, joilla voidaan vastata nykyisistä ja tulevista sitoumuksista.
Valtion asuntorahastosta myönnettävien avustusten osalta toteamme, että ne putoavat viidesosaan kuluvan vuoden tasosta. Kirjoitamme myös segregaation ehkäisystä, ja sen osalta on huomattava, että avustukset lähiökehittämiseen ovat päättyneet. Myös aso-asunnot alentavat segregaatioriskiä, ja nyt kuitenkin aso-tuotanto ollaan lakkauttamassa vuonna 25. Toteamme, että tällä hetkellä korvaavaa, eriytymistä ehkäisevää tuotetta ei markkinoilla ole, mutta selvitysryhmä pohtii tätäkin näkökulmaa.
Valiokunta korostaa MAL-sopimusten merkitystä ja näkee, että niillä on aiempaa merkittävämpi rooli kaupunkien alueellisen eriytymisen hallinnassa. Kuitenkin ne kattavat vain kaikkein suurimmat kaupunkiseudut.
Lopuksi, puhemies, valiokunta pitää valitettavana, että erityisryhmien investointiavustus alenee, mutta pitää hyvänä sitä, että avustusvaltuutta ei heti ensi vuonna alennettu jatkovuosille linjatulle tasolle. ARAssa on käsittelyssä näitä avustushankkeita monin verroin enemmän verrattuna valtuuteen. Erityistä huomiota kiinnitämme ikääntyneiden palveluasumiseen ja kehitysvammaisten asumisen hankkeisiin, joiden hakemusmäärät ovat kasvaneet.
Puhemies! Tähän pääluokkaan sisältyvät myös vastalauseet oppositiolta. — Kiitokset.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Ministeri Mykkänen, olkaa hyvä.